HevosGate

Sydän hypähti kurkkuun. Jostakin niistä neljästätoista verkon verkostoitumisplatformista, joihin pitää syöttää cv ja päivittää aina viimeisimmät julkaisut, linkittäytyä kollegojen ja wanna-be-kollegojen kanssa ja yrittää epätoivoisesti näyttää pätevältä, tuli viesti, jonka oli kuitannut ”CM”. Ei, ei niin kuin Citymarket. Vaan CM niin kuin Chris Martin.

[Tässä on nanosekunti, jonka aikana kuvittelin, että se oli oikeasti Chris Martin, joka kyseli saisiko julkaisuni luettavakseen]

Casey Myers se oli. Ohiosta. Väärä manner, täydellisen oikeat nimikirjaimet.

Muutamaa tuntia myöhemmin olin tallilla. Listalla luki nimeni vieressä ”Ellu” kuten tavallista. Ellu on helppo, ”Lapsetkin osaa; tai ei oikeastaan tarvi osata mitään, että Ellulla voi ratsastaa”. Tallilla on näkymätön ResearchGate-LinkedIn, jossa minulla on kaksi pilkku kahdeksan tallipistettä ja Veeralla (11v) ja Saaralla (8v) on neljäkymmentäviisi pilkku yhdeksän, kummallakin. Alkeistallipisteitä saa siitä, että tunnistaa hevosen ja valmistelee sen tunnille. Niinpä lähestyin huolella Ellua. Kiersin kaikki karsinat ja varmistin, etten voisi erehtyä. Käytin harjoja ja sukia, joissa luki ”Ellu”. Harjasin huolella ja jotta lisäisin vielä varmuusasteita, kurkistin Ellun jalkoväliin. Kyllä tamma oli kyseessä, nisät näkyivät siellä missä ruunalla olisi näkynyt jotakin aivan muuta. Huojentuneena kumarruin puhdistamaan Ellun kaviot. Veera ja Saara kurkistivat karsinaan.

”Se on hei Hilima”

Tallin HevosGate-järjestelmässä on myös mahdollista menettää pisteitä. Varsinkin jos Hilima on hyvät kymmenen senttiä korkeampi Ellua, ja sillä on valkoiset merkit kyljissä ja tumma harja, ja Ellu on tasaruskea vaalealla harjalla – ja silti menee väärin. Suomenhevonen mikä suomenhevonen. Ei ole mikään ihme, että minulla ei ole HevosGatessa ketään seuraajaa. Minä seuraan ihan kaikkia. Olen siis pohjasakkaa.

Etuosakäännöksestä saisi kolme HG-pistettä. Saisin paikattua sillä pakkaselle vajonnutta uskottavuuttani. Ellu ei käänny etuosansa ympäri vaan peruuttaa. Yritän kolmekymentäkahdeksan kertaa uudelleen. Ellu peruuttaa. Yritän yhtä aikaa asettaa sisäohjalla, ohjata ulko-ohjalla, siirtää takapäätä pohkeella ja pitää omaa painoani sen istuinluun puolella, joka on tunnoton. Ellu peruuttaa.

”Pysytään me sun kanssa vielä ihan alkeissa. Ei näytä oikein olevan hallussa tämä juttu vielä.”

En vastaa, nyökkään vain. Napakasti ja selvästi. Niin kuuluu tehdä. Hevosen selässä ei selitetä eikä valiteta. Syy on aina ratsastajassa. Veera, Saara, Riina, Iina, Tiina ja Liina siirtyvät tekemään oikeaa pohkeenväistöä, minä keskityn alkeispohkeenväistöön, jossa hevonen vain vähän luistaa alta haluttuun suuntaan.

Koko tunnin keskityn vatsalihaksiin, ryhtiin, kyynärpäihin, sormiin, kantapää alas, varpaat ylös, pohkeet haltuun, purista reisiä, muista avut, muista tasapaino, kuuntele mikä kuvio pitää seuraavaksi ratsastaa. Ja aloita alusta koska vatsalihakset eivät ole mukana, ryhti meni, korjaa kyynärpäät, ota parempi tuntuma ohjista, ne kantapäät alas! Nosta laukka. Pysy suorassa. Muista, että olet alkeisratsastaja etkä preerialla, älä yritä laukassa sitä kuviota mitä et vielä osaa. Muista tahti, ryhti ja purista ne pohkeet kiinni.

Toiset tyhjentävät päätään mindfulness-harjoituksilla. Toiset puhuvat terapeutille. Minä ratsastan. Tunti viikossa täydellistä oman ja ison eläimen kehon hallintaan keskittymistä. Ei minkäänlaista sijaa millekään harha-ajatukselle. Ei yhdellekään reflektiolle tai analyyttiselle omien tunteiden pohdinnalle. Ei tulkintaa vaan toimintaa. Minä lakkaan tunniksi olemasta minä ja olen vain kasa lihaksia ja kimppu poukkoilevia aistimuksia, yritän päästä toisen elävän olennon kanssa samalle aaltopituudelle siitä onko tarkoitus liikkua eteen vai taakse vai väistää sivulle. Pyristelen ja pinnistelen enkä usein onnistu juuri missään. En yritä miellyttää ketään, en tarvitse kannustusta enkä hyväksyntää koska minua ei ole eikä muitakaan ole. On vain minä ja hevonen, vielä toistaiseksi melko epätoimivana yksikkönä, mutta parempaan pyrkien. Eikä ole oikoteitä, eikä paremmaksi tulla olemalla analyyttinen tai ruotimalla menneisyyttään tai ajattelumallejaan. Paremmaksi tullaan unohtamalla aivan kaikki muu ja keskittymällä oman ja hevosen kehon rytmiin.

Sillä hetkellä kun laskeudun satulasta, asetun takaisin omaan elämääni, mutta se ei koskaan tunnu enää yhtä raskaalta kuin tallille tullessa. Talutan suomenhevosen mäkeä ylös tallille. Sen iso pää keinuu minun olkapääni tasolla ja minä olen ylpeä. Meistä. Vaikken tehnyt mitään oikein.

Advertisements

4 comments

  1. Mä en (toivottavasti) ole osallistunut mihinkään pistejärjestelmään, mutta ainakin yksi ratsastuksenohjaaja on sitä mieltä, että “mulle tapahtuu”, no hei, muutaman kerran vajaan kymmenen vuoden aikana ja mä sentään ratsastin välillä monta kertaa viikossa.

    Hauska juttu siitäkin tuli, kun menin syyspimeällä hakemaan vaimon hevosta tarhasta ja kun pääsin talliin, niin mulle sanottiin, että se on väärä hevonen.

    Siitä olen samaa mieltä, että ratsastus on erinomaista pään tyhjennykseen, koska se on niin kokonaisvaltaista, että siinä ei paljon viikon ruokalistoja mietitä, toisin kuin vaikka juostessa.

    Liked by 1 person

    1. Nää pistejärjestelmät on mun päässä, en usko, että tallitytöillä olis mitään tarvetta laskea, ne on aivan ylivoimaisia jo muutenkin. Ja mulla ei ole edes syyspimeää puolustuksena, ihan kirkkaassa valossa sekoitin kaksi varsin eri näköistä hevosta. Argh. Mutta ruokalistat, ne unohtuu, se on totta!

      Like

    1. No justiinsa niitä.
      Kesti tosi kauan a) ymmärtää sellaisten hetkien merkitys isommassa kuvassa, ja b) löytää joku itselle sopiva tapa, jossa ei edes tarvi yrittää unohtaa vaan se tapahtuu ihan itsestään.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s