Kiittämätön hortensiaäiti

Viime vuonna äitienpäivänä löysin metsästä pienen metsäjäniksen poikasen. Pienempi koira oli ajanut sen haukkumalla ojaan ja nostin litimärän kämmenenkokoisen jäniksen syliini. Sen silmät olivat niin valtavat ja tummat, että niistä heijastui koko taivas. Istuin yksin metsässä puoli tuntia, lämmitin poikasta kuivemmaksi ja itkin. Väsymystä ja pettymystä ja varmaan myös sitä, etten ollut kymmenen kiloa hoikempi ja vähän vielä kauniimpi. Sitten jätin pienen värisevän suurisilmäisen poikasen sopivaan kannonkoloon äitijäniksen löydettäväksi.

Jos on rengastajan puoliso, sattuu äitienpäivä usein parhaimpaan (pahimpaan, miten sen nyt ottaa) aikaan. Kaikki muutkin ovat juuri silloin äitejä. Ja lintuäidit ovat kiehtovia. Ne eivät vertaile itseään Bauhausin äitienpäiväkukkajonossa toisiin äiteihin ja totea pala kurkussa, että näyttävät väsyneiltä vanhoilta haahkoilta. Niille ei tule yhtäkkiä kaipuu karkuun pesästänsä; ne eivät kaavaile perustavansa adoptoi äiti -konseptin pop-up kauppaa, josta perheet saisivat käydä hakemassa uuden äidin. Sellaiset reippaat ja hauskat perheet voisivat tulla pop-up äitikauppaan ja valita mukaansa jonkun likaisissa adidas-collegeissa kyyhöttävän kiiltäväsilmäisen, vähän pullean, mutta oikein käsiteltynä aivan mukavan äidin.

Jos on käytännöllisen rengastajan puoliso, saa äitienpäivälahjaksi lähteä mukaan rengastamaan valkoselkätikan poikasia. Kaksi äitiä yhdellä iskulla. Sitä ennen herätään äitienpäivän aamuna aikaisin, siivotaan ja pakataan ja siirrytään mökiltä yhden arosuohaukan pesän kautta appivanhempien mökille.

Pienempi lapsi erehtyy aamulla huutamaan ”Sä ajattelet vaan itseäs!” ja saa aivan kohtuuttoman ja suhteettoman saarnan siitä kuinka kaikista päivistä se, jolloin pitäisi saada – sen päivän hengen mukaisesti – ajatella vain itseään, päätyy olemaan se päivä, jolloin tekee kaiken niin kuin muut haluavat. Suuri teatteri, jonka alkunäytöstä on väännetty kouluissa ja päiväkodeissa jo koko edellinen viikko. Norsukortin kultatusseilut on jäljestä päätellen tehnyt opettaja tai avustaja, lapsi tuli perjantaina kotiin kultatussia naamassaan. Autenttisemmassa äitienpäiväkortissa onnitteluteksti lukisi lapsen otsassa.

Kaikille muille äideille, omallensa ja isoäideilleen sekä puolison vastaaville, täytyy hankkia vähintäänkin Bauhaushortensia ja koordinoida vierailut. Kahden luona on leivottava kakku. Lapset eivät kestä yhtäkkistä vierailusumaa ja protestoivat vaihtamalla puhtaat sukat vaivihkaa niihin, joissa on varpaidenmentävät reiät kärjissä. Kaikilla on veressään liikaa sokeria ja takanaan raskas viikko. Kukaan ei halua koiria juuri siivottuun taloonsa ja niiden päivä kuluu auton takaosassa. Ja kaikilla isillä on syyllinen olo siitä, että eivät ole tehneet tarpeeksi. Heidän syyllisyyttään pitää vielä muistaa helpottaa toistelemalla valkeasti valehdellen, että ei se mitään, juuri tällaisen päivän halusinkin.

Antakaa äitien olla rauhassa, heissä ei ole mitään erityistä juhlittavaa. Tavallisia väsyneitä ihmisiä omine ongelmineen. Herättäkää heidät aamulla, antakaa käteen eväskori ja autonavaimet. Ojentakaa toiseen käteen koirat hihnoissa ja sanokaa: ”Nähdään illalla!” Minä ajaisin rantaan. Sille rannalle, jolla ei juuri koskaan ole ketään eikä mitään muuta kuin hiekkaa, kilometrejä kumpaankin suuntaan. Ja meri. Päästäisin koirat irti ja katsoisin kun ne juoksevat. Kaivaisin eväskorista kahvia ja croissanteja ja katsoisin kahta onnellista koiraa. Ehkä kirjoittaisin, ehkä en.

Ehkä kaataisin puremalla muutaman tervalepän ja rakentaisin niistä lautan. Lähtisin koirien kanssa Ruotsiin. Siirtolaisäidiksi puhumaan muumiruotsia ja nauramaan iloisesti joka päivä. En menisi koskaan naimisiin, mutta rakastaisin sarjatulimonogamisesti niin montaa ihanaa ihmistä peräkkäin kuin ehtisin. Perustaisin sen vohvelikahvilan ja siellä kokoontuisi joka torstai-ilta kirjallisuuspiiri. Ihmisiä, jotka lukevat. Jotka ovat hylänneet aivan kaiken lukeakseen. Jotka piikittävät suoneen kirjaimia ja vetävät sieraimiin juonipölyä. Vohvelikahvilan takahuoneessa luettaisiin yömyöhään, yhdessä. Saisi keskustella jos haluaisi, mutta saisi vain lukeakin. Jokaisella olisi nojatuoli, mummonneliöistä siskonvirkkaama peitto ja loputon määrä tolkuttoman hyvää kahvia. Kattoon ropisisi sade ja jalkoja lämmittäisi niiden päälle käpertynyt koira.

Mökillä testataan riistakameraa, joka on tarkoitus viedä pienelle nappikukkaluodolle vartioimaan merimetsojen pesintää. Viime vuonna luodolta löytyi vajaat kolmekymmentä pesää, joissa lojui yhteensä kymmeniä kuolleita poikasia. Niiden kallot oli murskattu isoilla kivillä. Joka ikisen. Hyvää äitienpäivää merimetsoäiti, tuletko mukaan lautalle, mahdut kyllä. Karataan Ruotsiin.

PS. Kirjoitettu 40 neliön mökissä kun ulkona sataa kaatamalla ja sisällä on tapeltu jo toista tuntia sloganilla “Väkivalta ratkaisee kaiken! Hyökkäykseeeeeeeen!”

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s