Puutiaisaivokuumerokotteen kourissa taisteleva perhe

Se taisi johtua aiemmin sillä viikolla otetuista puutiaisaivokuumerokotuksista. Kaikkien perheenjäsenten sisällä kiehui ja raivosi taistelu: aluminiumhydroksidiin adsorboituja inaktivoituja TBE -viruksia riehui ympäriinsä ja jokaisen keho oli hälytystilassa. Sinä lauantaiaamuna piti lähteä mökille. Aikaisin. Lapset eivät halunneet lähteä mihinkään. Korjaan: ”MIHINKÄÄN!” Kenelläkään ei ollut minkäänlaista sietokykyä yhtään mihinkään ylimääräiseen, sillä kaikki resurssit menivät vastustuskyvyn kehittämiseen aivokuumetta vastaan. Lapsilla rokote näytti toimivan niin, että he vastustivat lähtöä sinne missä punkkeja liikkuu eniten, eli mökille. Ja tekivät sen varsin raivokkaasti. Puoliso suuressa viisaudessaan päätti, että jos lapset halusivat olla kotona tekemättä mitään niin saisivat mitä pyytäisivät. Hän nosti molempien pyörät sisälle, takavarikoi kännykät ja isomman lapsen tietokoneen sekä kävi poistamassa trampoliinista jalat. Sen jälkeen hän ei puhunut kenellekään mitään moneen tuntiin. Imuroi vain.

Lapset reagoivat tietysti kuten kuka tahansa, jonka omaisuutta on takavarikoitu ilman ennakkovaroitusta ja karkasivat juosten ”Niin kauas kuin täältä pääsee, eikä ikinä tulla takaisin!” Kun he puolen tunnin päästä palasivat, oli eteisessä vastassa Martti Ahtisaari Crisis Management Initiative. Vaikkakin väsynyt ja niiskuttava, jälleen kerran pilalle mennyttä vapaapäivää itkevä sovittelija. Hän saattoi päänsä sisällä huutaa Kolin kansallismaiseman kalliolta ikuisuuksiin ”Olisit HELVETTI mennyt yksin sinne mökille!” Mutta yritti puhua rauhallisesti.

”Kuunnelkaa. Minä en tiedä miksi isi otti teiltä pyörät ja kännykät ja trampoliinista jalat. Voin kyllä arvailla. Mutta se on selvästi nyt suuttunut, huomaattehan. Koettakaa ymmärtää, että ihmiset suuttuvat eri tavalla ja joskus se onnistuu paremmin ja joku toinen kerta huonommin. Jos elimistö taistelee virusinvaasiota vastaan, voi tapahtua tällaista. Tästä ei kannata oppia sitä, että suuttuessa on ok ottaa toisen omaisuutta ja piilottaa se. Sillä se EI ole ok. Tässä on nyt vain yksi vaihtoehto: menkää puhumaan isille.”

CMI:n sovittelijan työtä jatkui toista tuntia. ”Mitä sinä tahdot?” kysyin yksitellen jokaiselta, samalla kun harkitsin Kolin kallionkielekkeellä hyppäisinkö vain mieluummin alas.

Puoliso: ”Kuolla”
Pienempi lapsi: ”Tappaa teidät”
Isompi lapsi: ”Muuttaa pois tästä perheestä”
”Hyvä, hienoa että te puhutte. Jatketaan”

Mökkimatka oli pitkä. Perheen kolme tulisieluista toisilleenkostajaa oli saatu aselepoon sillä hinnalla, että CMI:n neuvottelija oli uupunut. Hän etsi vegaanihaasteensa siivittämänä netistä tietoa siitä miten Suomessa kasvatetaan maitokarjaa. Parsinavettojen osalta, joita hän luki suomessa olevan eniten, luettava oli karmivaa ja surullista. Lehmän saa kasvattaa puolivuotiaasta teuraaksi lähes koko elämänsä kiinnikytkettynä. Neuvottelijan pään päällä leijaili ukkospilvi, joka oli vaarassa kastella koko Volvollisen orastavaa sovintoa. CMI:n käsikirjassa luki tässä kohden:

”Kun taistelevat osapuolet on saatu laskemaan aseensa, täytyy sovittelijan ylläpitää ja auttaa positiivisen neuvotteluilmapiirin rakentamisessa. Keinoksi käy vaikka pysähtyminen kaupassa ostamassa jäätelöt kaikille. Paitsi itselle, sillä CMI:n henkilökunta ei saa olla ylipainoista. Heidän täytyy kyetä juoksemaan karkuun lähes mistä tahansa tilanteesta, missä tahansa olosuhteissa.”

Niinpä neuvottelija kantoi kaikkien vasikan synnyttäneiden lehmien tuskan, ja haki marketin pakastimesta toivotut jäätelöt: vasikkaansa kaipaavan emän maitoon tehdyt kinuskijäätelöt. Kun kääreet oli saatu pois ja kinuski tahrasi nahkapenkkejä, kysyi neuvottelija jo muiden osalta piristyneessä ilmapiirissä raskaasti, ”Tiedättekö kuinka kauan lehmä saa hoitaa vasikkaansa?” Hän ei odottanut vastauksia.” Muutaman tunnin”. ”Jos se on luomutilan lehmä, niin ehkä muutaman päivän”. Autossa vallitsi kinuskihurma, eikä viesti selvästikään mennyt perille. Kermajäätelö oli liian hyvää. Oma napa oli liian lähellä ja täynnä kinuskitahmaa. Minä mietin isoa nisäkästä ja isoa nisäkkään poikasta, joiden molempien kokonaiseen elämään kuuluu hoitaa ja tulla hoidetuksi. Jos lehmä ja vasikka saisivat päättää, lehmä vieroittaisi vasikan läheltään vasta kahdeksan kuukauden iässä. Mutta se ei käy meille, koska se on liian tehotonta, aika täytyy lyhentää muutamaan tuntiin, korkeintaan muutamaan päivään. Maitoa täytyy saada kauppoihin nopeampaa ja enemmän. Muutenhan joku muu tekee sen. Ja ehkä halvemmalla.

Kuka perustaisi lypsytilan, joka toimisi meille ruokaa tuottavia eläimiä kunnioittaen? Minä maksaisin maitolitrasta vaikka viisi euroa, vaikka kymmenen. Jokainen riisipuuro ja maitokahvi maistuisi takuulla myös paremmalta.

Mökkiranta oli täynnä liroja ja suokukkoja. Neuvottelija lepäsi lauteilla ja tyhjensi päätään. Hän oli luvannut iltasaduksi leikkiä pienemmän lapsen kanssa kahdella pehmokoiralla, Tassulla ja Villipennulla. Leikissä hän esittäisi, kuten aina, Villipentua ja pienempi lapsi Tassua.

Villipentu: ”Hei Tassu, haistan että jossakin on kukko, voidaanko mennä syömään se?”
Tassu: ”EIKÄ! [naurua] Se on naapurin kukko!”
Villipentu: ”Ei se haittaa, mennään vaivihkaa.”
Tassu: ”Ei, ei, ei, ota tästä perunaa”
Villipentu: ”Ei, kun haluan syödä lihaa, menen haukkaamaan palan lampaan pyllystä”
Tassu: ”Ei hyvänen aika, et voi! Et saa! Ota vihanneksia!”
Villipentu: ”Mutta minä HALUAN lihaa, minä RAKASTAN lihaa, anna minä menen syömään vaikka aivan pienen possun”
Tassu: ”Minulle tulisi tosi paha mieli. En halua, että eläimiä syödään. Ota perunaa mieluummin, joohan”
Villipentu [surullisena]: ”Huokaus… pidän niiiiiin paljon lihasta, että tahtoisin vain vähän jotakin, vaikka kukon toisen jalan. Eihän se kahta tarvitse. Saisinko?”
Tassu: ”Ei, älä. Odota… Minulla on jääkaapissa palanen possun lihaa…”
Villipentu: ”Niinkö!?”
Tassu: ”Niin. Se on ollut siellä vuosikausia. Se oli villipossu, joka eli villinä ja eräänä päivänä taisteli hirven kanssa ja kuoli. Eli sitä ei ole kukaan tappanut. Ja sitten ihminen vain löysi sen lihat ja laittoi tuonne jääkaappiin. Minä en ostanut sitä.”

CMI-Animalia-agentti hurraa ääneen, uusi agentti on löytynyt. Lapsi osaa ratkaista vaikean tilanteen, jossa hänen esittämänsä koiran paras kaveri tahtoo oikein kovasti jotain, jota hän itse ei hyväksy eikä halua. Hän myöntyy, mutta niin, että ratkaisussa on otettu huomioon kaikki pyyntöön liittyvät epäkohdat: possua ei ole kasvatettu, sitä ei ole tapettu ruoaksi, se on kuollut taistelussa hirven kanssa, ihminen on astunut kuvaan vasta kun possu on jo kuollut, rahakaan ei ole vaihtanut omistajaa. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Sunnuntai nousee aurinkoisena jaloilleen. Autiolla kylmällä hiekkarannalla juoksee ja kaivaa ja kiikaroi ja kuvailee koko taisteleva perhe.

Advertisements

One comment

  1. Jälleen kerran, kiitos näistä kertomuksista!

    Minun viisivuotiaani kuuntelevat taas Hyppelihiirtä Myökkipyökkimetsässä. Siinä lihanhimoisen ketun pelätään syöneen Pummeli-karhunpennun, varsinkin kun Pummeli katoaa ja kettu löydetään nukkumasta vastakaluttujen luiden vierestä. Metsän eläimet hirmustuvat ketulle ja syyttävät sitä hirmuteosta ja epäsolidaarisesta käytöksestä, mutta “ei se ollut kukaan täältä metsästä, se oli yksi vaan tuolta maatilalta…” 😀

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s