Jack Black ja Buck Naked Underwear

22h matkustuksen jälkeen täytyy vielä jakaa shuttle-kyyti kentältä keskustaan. Viereen sattuu valitettavan puhelias, mutta jalat letkuksi muuttavan komea brittimies turbaanissa. Shuttle seisoo ja odottaa matkustajia iäisyyden. Katson ikkunasta tien toisella puolella ihmistensä kanssa odottavaa villakoiraa ja toivon, ettei mies puhu minulle. Unohtui ostaa purkkaa, hampaat on pesty vuorokausi sitten ja suussa maistuu siltä, etten haluaisi aukaista sitä kenenkään läsnä ollessa. Mutta tietysti hän puhuu. Täydellistä eliittikouluenglantia. Smart mutta casual -puvussaan ja kiiltävissä nahkakengissään. Hän on Birminghamista. Minä yritän puhua sillätavallasisäänhengittäen ja vaikutan idiootilta.

Konferenssiin olen menossa, kyllä. Hän tarkentaa, että enhän vain sattuisi tarkoittamaan NHL:n Western Conferencea. Ei, en tietenkään. Ihan akateeminen on tilaisuus. Vaikka hän kyllä kuulostaa epäuskoiselta kun kerron, että olen töissä yliopistossa. Pieni lapsen näköinen nuhjuinen ja vaikeasti puhuva nainen. Kaupungissa on alkamassa myös toinen konferenssi: Marihuana Bussiness Conference & Expo. Saatan näyttää, että olen ennemminkin menossa sinne.

Hotellissa on 38 kerrosta ja 39. kerroksen penthouse. Saan nurkkahuoneen penthousen alapuolelta. Panoraamanäkymät ökykeskustaan, Michiganjärvelle ja Chicagojoelle. Ei jää vaihtoehtoja. Istun divaanisohvalle, katson pimenevää kaupunkia ja tilaan huonepalvelusta illallisen. Sillä tavalla niin kuin tehdään elokuvissa. Oveen koputtaa hetken päästä Morgan Freeman -tyylinen ja ääninen mies: ”Room service” Avaan oven yrittäen näyttää siltä, että tilaan aina illallisen huoneeseeni kun yövyn neljän tähden hotellissa 38. kerroksen nurkkahuoneessa. Morgan ’Room service’ Freeman tuo tarjottimella illallisen sängylleni. Kohtalaisen tylsä Ceasar-salaatti maksaa viisitoista dollaria, mutta kokemus on sen väärti.

Ruoskintalaihdutuskuuri on todellisessa testissä heti ensimmäisestä aamusta. Vohveliaamiaisen sijasta tilaan kulmakahvilasta PowerFlat’in avokadolla ja pinaatilla. Soijalatte höyryää vasemmassa kädessä, tietysti take-away-mukissa kun ylitän Chicagojoen coolisti luurit korvilla. Onnistun näyttämään chicagolaiselta ehkä kolme minuuttia. Sitten lonkka luovuttaa ja joudun ontumaan. Ruumiillinen heikkous ei sovi pilvenpiirtäjäkeskustaan. Näytän heti siltä, että keräisin lattekuppi kädessä rahaa lonkkaleikkaukseen koska minulla ei olisi ollut varaa hankkia vakuutusta.

Seven Elevenissä ostan jättipussillisen karkkia, kaiken kahtena. Aamuteeveen jokaisella mainostauolla Cheryl on kertonut kuinka hänen elämäänsä hallitsi ahmiminen ja bulimia. Ja kuinka hän pääsi erityisen, vain 49,99 USD maksavan ohjelman avulla eroon ongelmastaan. ”For the kids” sanon kassalla, mutta ketään ei kiinnosta. Linkutan rannalle, joka on autio. Vielä eilen Chicagossa oli +26C helle. Tänään on niin kylmää, että kuulemma vastaavaa toukokuun säätä saa hakea kahdeksankymmenen vuoden takaa.

Seuraavaksi siirryn kahdellatoista dollarilla kolmen tunnin ajomatkan osavaltiota vähän keskemmäksi. Odotusaulassa käy selväksi, että Buck Naked Underwear ja tacot ovat nyt joku juttu. Kuvittelen Jack Blackin seitinohuissa alkkareissa, sulaa cheddarjuustoa rinnuksilla. Ja tietysti asiaan kuuluvat myös espanja ja ESPN, kestohitit. En selvästikään kuulu Greyhoundin avainasiakaskuntaan. En erota edes NFL:ää NHL:sta. Yksin matkaaminen alkaa ottaa päästä.

Ensi keväänä todennäköisesti Washington DC. Kuka lähtee mukaan?

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s