Toisten lapsia ruokitaan jauhelihalla

Jääkaappikylmän naudanjauhelihan nökkösiä saa lämmitettyä nopeasti ranteiden välissä: valtimopinnat sämpylöinä ja pihvi siinä välissä. Sen jälkeen ne syötetään keittiön leivontatasolla laatikossa kököttävälle tuulihaukanpojalle. Ensimmäisenä päivänä sitä pelottaa niin, että sen jalat tärisevät. Toisen päivän aamuna rakennan laatikkoon kuivista risuista ja kanalan heinistä pyöreän pesän. Haapu-haukka tarttuu risuihin jaloillaan ja pystyy ottamaan ruokaa vastaan tärisemättä. Kolmantena päivänä se nappaa jauhelihapalloja sormista jo näppärästi. Otamme Haapun kanssa tuijotuskilpailun. Sen haukansilmät katsovat herkeämättä omiani ja huomaan, että se sattuu räpyttämään aina täsmälleen sen jälkeen kun itse räpsäytän silmiäni. Paitsi että se ei taida olla sattumaa: testaan kauan, räpytän eri tahtia ja pidän pitkiä taukoja. Noin 95% kerroista Haapu räpsäyttää vilkkuluomiaan samaa tahtia minun kanssani.

Kolmantena päivänä soitetaan, että samasta paikasta on löytynyt toinenkin haukanpoika pesästä pudonneena. Illansuussa puoliso lähtee soittajan kanssa korjaamaan ilmeisen huonosti rakennettua pesää. Jos korjaus onnistuu ja pesä näyttää siltä, että emo on pitänyt siitä huolta, jätetään Haapu sisaruksineen takaisin emojensa hoitoon.

Jos Haapu kuitenkin palaa illalla kotiin, jatkan minä sen keinoemona. Meillä on hoidossa parhaillaan myös siipirikko aikuinen tuulihaukkanaaras Nubi. On mahdollista koettaa adoptoisiko se Haapun omakseen. Joka tapauksessa Haapu tarvitsee jonkun ison turvakseen. Sillä onko se vieras haukka vai oma emo vai ihminen on tietysti väliä, mutta Haapulla on hyvät mahdollisuudet kaikkien kanssa. Minä taitaisin tarvita Haapua vähintään yhtä paljon kuin se minua. Mahdollisuus kasvattaa haukanpoika aikuiseksi olisi mahdollisuus yrittää muuttua vähän haukaksi ja sen verran vähemmän ihmiseksi.

Haukkojen lisäksi hoitokierrokseen kuuluu kaksi varista ja pulu, jonka siivissä on petolinnun kynsien jättämät haavat. Joku isompi haukka kenties. Toinen variksista on poikanen, joka vasta opettelee syömään itse. Se kerjää äänekkäästi ruokaa isommalta varikselta, joka ei ymmärrä mitä nokka auki rääkyvä lajitoveri tarkoittaa. Kunnes eräänä päivänä pudottaa toisen avoimeen nokkaan juustonpalan ja saa toverinsa hiljenemään. Se oppii ruokkimaan pienempäänsä. Ja niin majakka ja perävaunu hyppelevät lentohäkissä peräkkäin ja nukkuvat vierekkäin ja isompi ruokkii pienen lentäväksi, samalla kun sen omat sulat eivät millään kasva. Ihan kohta on edessä se, että pienemmän variksen voi päästää vapaaksi ja sitä hoitanut isompi jää jälkeen.

Lähden käymään ruokakaupassa. Isompi lapsi jää vastaamaan kaikkien kotielävien hyvinvoinnista.

”Muista kertoa kaikille kavereille, että tuolla nurkassa on häkki, jossa on pulu. Siitä vierestä ei juosta, sillä on kipeä siipi ja sen pitää saada levätä. Pidä koiraportti kiinni, että kanat eivät karkaa, vahdi ettei kukko hyppää vihannesmaalle. Huolehdi, että koirat pysyvät sisällä ja haukanpoikanen laatikossa. Haukan lähellä puhutaan hiljaa, kerro kavereille. Varishäkkiin ei saa mennä. Ai niin ja kanalan eteisessä lepää Pipsa. Se on taas vaisu ja sairaan oloinen, antakaa sen olla rauhassa. Moi.”

Kun palaan huomaan, että takapihan puoleisilla naapureilla on rippijuhlat ja aurinkoisena päivänä vieraat viettävät aikaa pihalla. He ovat kerääntyneet meidän aitamme tuntumaan kameroiden kanssa. Kuulen kuinka Tauno kiekuu. Se on hypännyt naapurin ja meidän väliselle aidalle esiintymään. Juoksen huitomaan sen alas. Kaikkea sitä.

Poimin Pipsa-kanan kyyhöttämästä karviaismarjapensaan juurelta. Se makaa velttona käsivarrella ja roikottaa päätään. Kannan sen sisälle ja kerron pienemmälle lapselle, jonka kana Pipsa on, että meidän kannattaa valmistautua siihen että se kuolee pian. Pieni itkee. Se kuulostaa siltä, että hän opettelisi itkemään. Hän ei ole koskaan vielä itkenyt surua. Ainoastaan kiukkua. Hän ymmärtää, istuessaan sängyllään oma sairas kana sylissään, että hetki on varmaankin surullinen. Hän itkee tekoitkun kuuloista ylidramaattista itkua kanan yllä. Ei uskalla aivan oikeasti olla surullinen. Mutta yrittää. Kana nukkuu lapsen sylissä tovin ja siirrämme sen kanalan eteisen heinäpesään lepäämään loppupäiväksi. Minä itken ihan oikeaa surua ja iloa ja väsymystä – takana on viikon putki ihmisiä ja muita eläimiä, omia ja toisten ja lainattuja ja villejä ja villiintyneitä ja väsyneitä ja nälkäisiä ja emottomia ja epäileviä. Elämää ja kuolemaa.

Isompi lapsi on miettinyt monena päivänä kuolemaa ja sitä, että lakkaa olemasta. Hän on käynyt läpi maailman uskontojen ja uskomusten versioita siitä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu eikä toivo niistä todeksi yhtään. Kaikki kuulemma tuntuvat hankalilta. Ehdotan, että hän kehittäisi aivan oman versionsa. Odotellessa unta voisi miettiä mitä toivoisi että kuoleman jälkeen tapahtuisi. Koetan nukahtaa, mutta viereen kömpii hetken päästä isompi lapsi.

”Tuntuu kummalta, en tiedä miltä, mutta pahalta”

”Se tarkoittaa, että sinä olet hieno viisas ihminen. Vaikeita asioita on hankala ajatella ja koska niistä tulee paha olo, moni jättää ne miettimättä tai keksii helppoja ratkaisuja. Mutta silloin ei pääse mihinkään. Hyvin tehty. Nuku mun vieressä. Arvaa mitä, meidän tallille syntyi toissapäivänä varsa. Ja arvaa mitä. Pienempi lapsi huusi tallilla kaikkien kuullen että ’Voi kun olisi varsa niin saisi juoda tissimaitoa!’”

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s