Siirretään 2. vuodelle – onnea HB4C!

Viiden päivän päästä on tämän blogin vuosipäivä. Takana on ehkä kummallisin vuosi ikinä: vajaa lonkkamalja korjattiin dramaattisella leikkauksella, joka meni vähän pieleen. Sain kanoja, pitkä parisuhde oli (on) pohjamudissa, erityisen haastava kuopus jatkoi erityisen haastavaa kuopuisuuttaan (selkeästi tarvitaan uusi sana suomen kieleen) ja puoliso halusi kuolla joka toinen päivä. Menetin myös miltei vuoden ikään ehtineen kasvattikyyhkyn yllättäen.

Kun aloitin kirjoittamisen en ollut lukenut juurikaan blogikirjoituksia saati seurannut yhtään blogia, ikinä. Sama pitää edelleen, en oikein ymmärrä niitä; en jaksa kiinnostua kenenkään toisen elämästä (oikeasti, mitä hittoa: raparperipiirakasta tulee superhyvää kun siihen laittaa kookosta, ja voi ei nyt tuo lapseni kiukuttelee ja puolisokin on ärsyttävä, taidan ajaa sen päältä). Tätä blogia on luettu vuodessa 110 000 kertaa yhteensä noin 50 000 kävijän volyymilla. Selvästi tällä genrellä on siis lukijansa vaikka minä en heihin kuulukaan.

Siitä on siis vain vuosi kun odottelin lantion luutumista ja etenin kahden kyynärsauvan varassa ja pulu olkapäällä koirien kanssa metsässä kun toinen koirista karkasi siilin perään ja pulu lensi kuuseen. Seisoin metsässä ja hakkasin kyynärsauvalla mäntyä, että pienempi koira jättäisi siilin rauhaan ja kujersin pululle, jotta se palaisi kuusesta olalleni. Kotona istuin keltaisen terassipöydän ääreen ja avasin tietokoneen. Oli hellepäivä. Oikea jalka oli vielä polven yläpuolelta halvaantunut, polvilumpio oli kuitenkin juuri alkanut liikkua, joten toivoa oli.

Eilen ratsastin aivan järjettömän hienosti. Omasta mielestäni siis. Edelleen olen alkeisryhmässä, josta nyt viimeinenkin yhtä aikaa aloittanut – yksitoistavuotias Venla – on siirtymässä edistyneempien ryhmään. Mutta sehän tarkoittaa vain, että alan olla sen ryhmän taitavimpia ratsastajia. Suurimmaksi osaksi tunnistan jo oman hevosenikin tallista tai laitumelta enkä laita valmiiksi enää shetlanninponia kun listalla lukee tallin suurin suomenhevonen. Täytän pian 38 vuotta ja aion ostaa itselleni kuukaudeksi tuplamäärän ratsastustunteja. Puolisolta pyydän lahjaksi mahdollisuuden päästä kahdesti viikossa tallille.

Vuoden aikana puoliso on käynyt läpi kolmet masennuslääkkeet ja yhden terapiayrityksen, joka päättyi kutakuinkin niillä main kun terapeutti totesi, että hänen mielestään puoliso ei ajattele itseään tarpeeksi vaan laittaa muut itsensä edelle. Ennen kuin ehdin lähestyä terapeuttia yhdistetyllä koiran- ja kanankakkapommilla postilaatikkoon, tunnisti puoliso itsekin, että päätelmä oli kutakuinkin peiliversio todellisuudesta.

Me olemme hoitaneet parisuhdetta vuoden aikana lähinnä viettämällä aikaa niin paljon erillämme kuin mahdollista. Kerran yritimme erota niin, että jatkaisimme kuitenkin yhdessä asumista. Kolmen vuorokauden kuluttua yritys todettiin sekä naurettavaksi että käytännössä liian monimutkaiseksi. Kodista olisi tullut byrokratia, toisen olisi pitänyt kurssittautua työnsä ohessa kirjanpitäjäksi. Ja todennäköisesti molempien olisi pitänyt aloittaa terapia vain selvitäkseen kuittien lajittelun aiheuttamasta Kafkamaisesta ahdistuksesta.

Vuoden aikana olen saanut yllättäviä uusia ystäviä, toisia vain hetkeksi ja toiset ovat jääneet. Vanhat ystävät ovat löytyneet uudelleen. Ja lyhyet ystäväpilkahduksetkin ilahduttavat, aika on suhteellista eikä lainkaan lineaarinen ilmiö. Minun kauneimpia ystävyysmuistojani on se viisivuotiaana kesällä Hangossa tavattu englantilainen Daniel jonka kanssa ei ollut yhteistä kieltä, mutta jonka kanssa nurmikon sadettajan yli hyppiminen oli kivempaa kuin muiden kanssa. Muistan, että sitä hyppimistä kesti koko kesän. Daniel oli kuulemma Hangossa vain viikonlopun. Sen jälkeen kului 33 vuotta oman elämän aivan liian vakavasti ottamista. Tämä kulunut blogivuosi on ollut tietoista oman mukavuusalueen rikkomista, jotta itseensä ja elämäänsä voisi suhtautua vähän vähemmän tosissaan.

Ehkä mielenkiintoisinta on se määrä niitä yhteydenottoja tuntemattomilta ja puolitutuilta jotka alkavat ”En ole ikinä kertonut tätä kenellekään, mutta…”. On aivan ilmeistä, että paskat ja hankalat elämät tai elämänvaiheet täytyy saada jakaa. Kuka mitenkin. Väitän, että niiden jakaminen räjäyttää ne atomeiksi ja ne eivät enää saa valtaa mistään, eivät itketä jatkuvasti tai valvota yöllä. Muuttuvat paskasta perunajauhoksi: kiehtovaksi narskujauhoksi, jota on mukava hypistellä ja joka on jopa käytännöllistä suurustaessaan kiisseleitä. Pottujauho. Maallista, kaikki on vain maallista, sanoo Mikko Mallikkaan isäkin. Kuka tietää, voisin seuraavaksi kirjoittaa tärkkelykseen liittyvän self-help oppaan, niitäkään en ole ikinä lukenut, mutta ei se näytä estävän mitään.

Kuluneeseen vuoteen mahtuu myös pienemmän lapsen ensimmäinen kouluvuosi. Se on ollut aivan jotakin muuta kuin odotimme. Vaikka odotimmekin pahinta. Kuukausi yritystä erityisopettajan ja kahden avustajan pienryhmässä kolmen muun lapsen kanssa. Sen jälkeen lyhennettyä kouluviikkoa (jommankumman oltava töistä kotona joka päivä klo 12) samassa ryhmässä jouluun asti. Sen jälkeen sairaalakoulua ja lastenpsykiatrista päiväjaksoa ensin kaksi kuukautta ja lopulta koko kevätlukukausi loppuun saakka. Opettelua elämään sen ajatuksen kanssa, että koskaan ei voi hengähtää, että juuri mikään kouluun liittyvä ei mene omalla painollaan. Että aina täytyy olla valmis joustamaan, tukemaan, muuttamaan suunnitelmia, nipistämään omista töistään, unohtamaan toiveet ja odotukset siitä miten piti mennä. Mutta kevään lopulla todistuksessa kuitenkin luki ”Siirretään 2. luokalle”. Ja kesän häämöttäessä päättyi kutakuinkin vuoden kestänyt pusukielto.

”Äiti miks te otitte minut? Vaikka mä oon tämmönen. Tyhmä.”
”Kultaseni, sinä ET ole tyhmä. Jos olisit, olisi kaikki aika paljon helpompaa. Sinä olet perhanan nokkela. Me valittiin juuri sinut, kukaan muu ei käynyt. Minä ajattelin, että en minä mitään tylsää lasta ota”

Seuraa hirvittävä ratsastuskliseemetafora. Superopettaja Riikka totesi eilen, että ”Hevosta täytyy saatella kuin lasta. Sitä ei auta käskeä tai kiskoa, sitä täytyy houkutella: pitää koko ajan kädestä kiinni, muttei vetää mihinkään suuntaan tai se alkaa vetää vastakkaiseen suuntaan ja siinä sitä ollaan” Semmoista se on elämä. Liian tiukat suunnitelmat täytyy unohtaa ja ratsastaa vain sillä aallolla. Mutta voi sitä elämää houkutella ihan vähän eri suuntiin. Sitten kuulemma jos hevonen ei tottele, ei auta jatkaa kovin pitkää samaa pyyntöä koska todennäköisesti pyytää koko ajan väärin eikä hevonen tajua: ”Se on kuin ryhtyisi huutamaan ulkomaalaiselle, joka ei osaa kieltä, että jos se ääntä korottamalla ymmärtäisi”.

Ehkä yllättävintä tässä on kuitenkin se, ettei kukaan ole huomauttanut kirjoitusvirheestä blogin nimessä! Monikko englannin kielen ’kana’ sanalle ei olekaan sama kuin yksikkö, ’chicken’ (vrt. yks. fish, mon. fish), vaan ’chickens’! Perhana. Arvatkaa huomasinko noin kuukausi blogin aloittamisen jälkeen. Päätin olla korjaamatta ja sietää omaa epätäydellisyyttäni. Se on vaatinut ajoittain jämeriäkin toimia: istun usein kylmävesisaavissa ja virkkaan ketjusilmukoita lilasta villalangasta, jotta estäisin itseäni korjaamasta nimeä.

Mutta nyt. Roadtrip Helsinkiin on alkanut. Historiallisesti ilman lomamatkaa edeltävää riitaa. ”Nyt on niin tiukkaa musiikkia, että matka taittuu”, toteaa puoliso. Kiitämme tästä nuorta Fela Kutia. Viidentoista yhteisen vuoden – ja aika monen Fela Kutin toistokerran jälkeen – ei kuitenkaan enää aiheuta kriisiä, että nappaan omat kuulokkeet ja korvaan Felan vuodentakaisella soittolistalla ”Hip Bitch does Physical Therapy”, featuring Paleface, DJBB, Rudolf ja Karrikoira, Chris of that band Coldplay ❤ ja muuta. Ei tulut juoksijaa tuosta oikeasta jalasta, mutta saa sillä pysymään suomenhevosen ruodussa.

Advertisements

3 comments

  1. Onnea 1-vuotiaalle! 🙂 Ai, miksikö luetaan? No siksi, että saan pääni polviin – joko naurun tai kyynelien voimasta. Tarvitsee sitä ihmisen venytelläkin; you know? 😉 Kiitokset kirjoituksistasi! Olet huippu!

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s