Maalaismafian kynsissä

Joku varasti pyöräni. Ensimmäinen asia mikä minulta on ikinä varastettu. Kolmekymmentäkahdeksan vuotta piti elää. Jätin sen usein auki ja se oli minulle jotenkin kunniakysymys – luottamuksen osoitus maailmaa ja ihmisiä kohtaan. Lukitseminenhan on lähtökohtaisesti luottamuksen puutetta osoittava teko. Asioita lukitaan koska uskotaan tai tiedetään, että on olemassa epärehellisiä ihmisiä – toimitaan heidän ehdoillaan. Minun pyörääni ei varastettu niinä kahdeksana vuotena, jotka sen omistin. Se oltaisiin voitu varastaa 2920:na yönä, mutta siinä se säilyi pihassa viime yöhön asti. Niin että sehän oikeastaan varastettiin vain vähän. Tarkemmin sanottuna vähemmän kuin yhdesti: 0,0003 verran.

Nyt on punainen juuri kunnostettu naistenpyörä jollakin perjantaisella kotimatkalla väsähtäneellä kulkijalla ja vaihtokauppana sain kukkapenkkiin nakatun rasvaisen grillin muovipussin ja käsipaperinipun. Pienempi lapsi arveli, että ehkä joku syyrialainen vei pyörän “Koska jos niillä kerta ei ole melkein mitään niin tarviihan ne pyöränkin”. Hän vaikutti ensin huolettomalta, mutta on kuitenkin katsonut Risto Räppääjän pyörävarkausleffan dvd:ltä niin monta kertaa – ensimmäisen kerran itkien lohduttomasti sitä, että joku vain ottaa toiselta pyörän – että äidin pyörän varkaus tuntuu lopulta kauhean dramaattiselta. Sitä ei meinaa uskoa. Ja kun portaiden vierestä löytyy vielä kuollut rastas, maha mystisesti auki pengottuna (ei vaikuta kissan jäljiltä), vingautan draamakierroksia muutaman levelin lapsen huolta ylemmäksi ja olen vakuuttunut että kyseessä on mafia.

Alan pikku hiljaa uskoa, että on vain järkevää – maalaisjärkistä – epäillä aivan kaikkia. Ja varmuuden vuoksi vielä todella törkeistä suunnitelmista ja teoista, ei mistään karkkivarkauksista. Niin näyttävät toimivan muutkin. Kun Kalle-hiiripöllö oli valmis jatkamaan matkaansa ja ajoimme häkin kanssa pitkän metsätien päähän hakkuuaukean reunaan, seurasi meitä minuutin päästä iso maasturi, josta hyppäsi tielle punakka maastoasuinen mies huutaen kiivaasti.

“Mitä te täällä teette? Tämä on YKSITYISTIE. Oletteko te jotaki pyyromaaneja vai mitä? Häh?”

Ihailtavan tarmokasta, suoraan asiaan, eikä mitään turhanpientä syytöstä sieniapajien varastamisesta tai puolukanmyynnistä. Pyromaaniksi epäiltiin heti kättelyssä. Minä otan mallia. Jään ensi yöksi autokatokseen vahtiin. Otan ison lampun ja olen valmiina huutamaan vähänkään lähelle tuleville: “Mitä asiaa? Tämä on YKSITYINEN piha! Oletko joku sarjamurhaajasosiopaattiveronkiertäjä vai? Nyt helvettiin siitä, minulla on tässä koira. Se on espanjalainen katukoira, se on tottunut puremaan varkailta pallit irti.” Sitten valaisisin pienemmän koiran alhaaltapäin ja se näyttäisi pimeässä kahdeksankiloisen sijasta kahdeksankymmentäkiloiselta. Menisi pissat housuun pyörävarkaalta. Huutaisin perään vielä “Ja tuosta grillin paskaruoasta menee valtimot tukkoon. Koet hitaan ja tuskallisen kuoleman – kuten ansaitsetkin”.

Sitten putosin kuoppaan mökin viereisessä metsässä. Se oli kavala kuoppa. Oikeastaan niin kavala, että se oli aivan varmasti kaivettu tarkoituksella ansaksi. Siirryin polulta kaksi askelta syrjään kuvatakseni vastavalossa hämähäkkiä komeassa verkossa. Aivan kuten jokainen koiralenkillään vähän väliä tekee. Mustikanvarpujen alla ei kuitenkaan ollut metsänpohjaa vaan puolimetriä syvä kuoppa. Leikattu jalkani humahti suorana kuoppaan ja kaaduin varvikkoon. Mutta eipä ollut kuoppamafia grillirasvapöhnässään ottanut huomioon, että miltei koko leikattu jalkani on tunnoton. Suuri verinen ruhje reidessä ei hidastanut matkantekoa lainkaan. Itse asiassa huomasin koko asian vasta illalla.

Maalaisilla on draaman tajua. On jotakin nönnönostalgista huttua, että maalla muka ihmisillä on ovet auki ja harja edessä sen merkkinä jos ei olla kotona. Eikä ole. Siihen harjaan on kiinnitetty naru ja kun harjaan koskee, kiristyy naru vetäissen porstuan ikkunan auki, mikä tönäisee kukkaruukun alas ja se putoaa ikkunan alle asetetun valokatkaisijan päälle ja laukaisee samalla kolme savupommia pihalla ja karkuun sokkona yrittävä varas kaatuu lopulta siihen harjanvarteen, lyö päänsä ja hänen vatsansa kaivetaan auki kuten sillä portaiden eteen kuolleella rastaalla. Aamulla toki huomataan, että kyseessä ei ollut varas lainkaan vaan naapurin Kerttu, joka oli tullut lainaamaan sokeria.

Ilta pimeni ja mökkirannassa oli nähty hätäraketteja mereltä. Paloauto kaarsi rantaan. Pelastuslaitoksen vene lähti merelle. Mitään ei löytynyt. Draaman hinku taisi olla pitäjän pojilla niin kova, että punaisena välkkyvää Venusta (tai oliko se Mars) oli luultu hätäraketiksi meren yllä ja soitettu meripelastus paikalle. Virhe oli varmaan huomattu sillä pelastuslaitoksen tavoitellessa soittajaa uudemman kerran, ei kukaan enää vastannut puhelimeen.

Oli suoranainen ihme, että heräsimme kaikki aamulla elossa.

Advertisements

3 comments

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s