Kuinka huuhkaja saattohoidetaan?

[Mietin, että vähän on vaikea kirjoittaa nykyään enää. Kun puoliso on pirteä, lapset enimmäkseen tasapainoisia ja niiden hampaat oikenevat eikä kukaan halua hypätä kielekkeeltä rotkoon. Isompi koira ei enää murise eikä pure toisten lapsia ja minä olen oppinut elämään hankalan jalkani kanssa samassa kehossa. On töitä, kanoja ja pulu (!) ja tallille pääsee kahdesti viikossa. Jouluun on alle kolme kuukautta ja kahden viikon päästä koko perhe matkustaa Italiaan. Aika vähissä on ruikutuksen aiheet. Mutta tämmöinen skarppi ihminen keksii kyllä vähästäkin.]

“Pakkoko oli hankkia kiiltomustat kaapinovet jos ei jaksa pyyhkiä rasvasormenjälkiä.”
“Voisko joku ostaa näille wc-pöntön puhdistusainetta.”
“Jos niitä koiria on niin sitten vaan pitäis jaksaa imuroida tai kieltää niitä menemästä sohvalle.”
“Kato. Tuu kattomaan! Täälä on linnunkakkaa. Ei voi olla totta.”
“Miten kukaan voi asua täällä? Niillä on lapsiakin.”

Niin ne puhuvat keskenään. Kaksi siivoojaa, jotka sain syntymäpäivälahjaksi tekemään suursiivouksen meille. Ne tulivat aamulla ja olen jo kaksi viikkoa kulkenut talossa katsellen nurkkia siivoojan silmin. Kuvitellen miten ne käyvät taloa läpi ja puistelevat päitään. Sillä meillä on oikeasti likaista. Jos nyt lukija hyvä kuvittelet, että siinä se liiottelee niin tiesittekö, että meillä oli kerran serkun lapsi kylässä ja hän kieltäytyi pissaamasta meidän pönttöömme koska se oli niin likainen. “Se on vaan pinttynyt. Kyllä sitä on yritetty puhdistaa”, sanoin. Mutta ei. Lapsi pidätti.

Meillä on myös niin sotkuista, että käytin hyvän osan edellistä päivää siihen että siivosin nurkkia ja sängynalusia, että siivoojat pääsevät siivoamaan. Ja sitten kun he tulivat, otin sulavasti haltuun seuraavan haasteen: missä viettäisin koirien kanssa päivän? Töihin niitä ei voinut viedä enkä keksinyt kenenkään muun kotia pakopaikaksi (jos jollain on koiria siitä riehumisesta ei tule loppua; kukaan jolla ei ole koiria ei taas halua niitä karvoja). Lähetin lapset kouluun, pakkasin koirat autoon ja ajoin risteyksen kainalossa uskollisen laakeana köllöttelevän lähicitymarketin parkkipaikalle.

Vietin täydellisen etätyöpäivän autossa. Kirjoitin ja käytin koiria välillä lenkillä. Vaihdoin auton paikkaa auringon mukaan ympäri parkkipaikkaa ja kävin kahvilla marketin kahvilanurkkauksessa ja vessassa asiakasvessasa. Taisin myös ostaa donitsin vaikkei olisi pitänyt (kahvi ja donitsi 1,20€ – ja yllättävän hyvä kahvi vieläpä). Meitä oli muitakin markettikotilaisia. Viereiseen parkkiruutuun ajoi vanhalla ruosteisella mersulla mies, joka näytti asuvan autossaan. Takapenkillä oli vaihtovaatteita ja tavaroita, ikkunoissa ja peileissä roikkui niin paljon koristetavaroita, että auto näytti itäeurooppalaiselta matkamuistokojulta. Tervehdimme asianmukaisen matalalla profiililla kuten kaikki marketin pihassa asuvat ihmiset tekevät. Ja päivä kului kummallakin autossa istuen; toinen meistä myös tupakoi autossaan. Mietin, että matkamuistomies oli hänkin varmaan siivoojia paossa. Tai ehkä hänen kotinsa uima-allasta puhdistettiin ja hän oli yliherkkä kloorin tuoksulle, jota leijailisi koko talossa.

Sillä välin kotona joku pesi lattiat ja ovet ja seinät ja katot ja uunin. Minut on tilattu tekemään vastaava suursiivous kanalaan viikonloppuna. Asta, Laina, Inkeri, Pipsa, Helmi ja Tauno toivovat pehkujen vaihtoa ja seinien pesua. Uudet pesäheinät kuuluvat myös palveluun, ne on tuotu tallilta. Erityistoiveena on heidän uuden lemmikkinsä Selja-pulun kylpypaikan siirtäminen siten, ettei Selja pärski Lainan lempipesää märäksi.

Ymmärsitte oikein, kanalaan on muuttanut kyyhky. Sen vasen siipi on murtunut eikä parannu entiselleen. Seljaksi nimetty pulu pyrähtelee, muttei lennä kunnolla ja vaihtoehtona on joko tappaa se, päästää se vapaaksi (jolloin sen tappaisi lentokyvyttömänä pian kissa tai joku muu peto) tai sitten ottaa se kanojen lemmikkipuluksi. Arvannette, että tämä luonnollisin vaihtoehto, eli viimeisin, on minun keksintöäni. Saa ihmetellä: joskus mietin itsekin miten voin olla näin kekseliäs, suoraan sanottuna viisas. Ja vastustamattoman kauniskin tietysti, mutta se ei taida kuulua tähän asiaan. Annan Seljalle kuitenkin mahdollisuuden tutustella kanalaan ja päättää itse. Se asettuu kanojen lemmikiksi silminnähden mieluusti: ei lähde kanalasta mihinkään vaikka olisi vapaa kulkemaan. Sen sijaan se löytää oman nukkumapaikan, kylpee ilolla ja kiipeilee orsilla kanojen lomassa. Tulkitsen, että sen kannalta virikkeellinen elämä kanalassa on parempi vaihtoehto kuin kuolema.

Aloitin lukemaan lapsille iltasaduksi Veljeni Leijonamieltä viime viikolla. Vielä monen illan jälkeen, kun kirjassa on edetty jo kohta neljännes, ei kumpikaan lapsi meinaa uskoa, että päähenkilöt kuolevat alussa. Siihen palataan aina. Minä ymmärrän liian myöhään, että on varmaan virhe lukea Leijonamieltä pienemmälle lapselle, mutten voi enää perua. Luettua ei saa lukemattomaksi. Kuolemanjälkeisen Nangijalan seikkailut on pakko käydä läpi, lapset vaativat. Mietin voisinko sensuroida lopussa tapahtuvat lasten itsemurhat. Perhanan Astrid Lindgren, oliko pakko olla aivan niin radikaali.

Illansuussa saapuu vanha huuhkaja. Sen ikää ei ensin tiedetä, mutta se sekä näyttää raihnaiselta että sen jalan rengas on vanhaa mallia. Se saa nimekseen Nangi, sillä aavistelen että se siirtyy pian Nangijalaan. Se syö ensin, mutta seuraavana aamuna lakkaa nielemästä. Rengastustoimistosta selviää, että se on vuoden 1992 pesäpoikanen. Lähes ennätysvanha huuhkaja. Valtavan suuri, pistävän oranssisilmäinen vanhus. Meistä tulee vanhainkoti. Googlekaan ei tiedä kuinka huuhkaja saattohoidetaan.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s