Vahingossa kusastu eli lastenohjelmaseksiä

Esikoinen on ihan selvästi tullut äitiinsä. Ajoissa joka paikassa. Ihan törkeän ajoissa. Kiirehtii telinevoimisteluharjoituksista nuokkarin diskoon. ”Hei otatko tätä ruokaa välissä?”, ”En ehi, pitää mennä etten myöhästy!” Käy lisäämässä vahaa hiuksiinsa, haistaa kainalot, jotka on edellisenä päivänä todettu ensimmäistä kertaa mieshienhajuisiksi ja sen jälkeen jynssätty kunnolla. Lähtee pyöräilemään lumituiskuun. Soittaa hetken päästä ”Ei täälä oo mitään diskoa, se onkin vasta ens kuussa kahesneljäs perjantaina!”

Minä heräsin torstaina aamuviideltä migreeniin, joka oli alkanut edellisenä päivänä, mutta jonka luulin menneen jo ohi. Naprokseeni oli loppu joten vetäisin kunnolla Panodilia (Ruotsin puolelta ostettua eli hienompaa Panadolia) ja etsin takkahuoneen sohvalta puoli-istuvan asennon, jossa päähän ei sattuisi. Mietin, että töihin on pakko ehtiä yhdeksäksi, että ehtii täyttää kaikki kehityskeskustelulomakkeet ennen kehityskeskustelua. Nukahdin viimein puoli tuntia ennen puhelimen herätystä.

Pääsin lomakkeiden ääreen ajoissa ja vietin kaksi tuntia akateemisen masturbaation hurmiossa. Kirjasin jokaiseen arvioitavaan kohtaan ”tavoite ylitetty”. Migreenin jälkeinen pää tuntui hitaalta ja raskaalta. Nukutti. Mutta listasin aivan kaikki viime vuonna lähetetyt, hyväksytyt ja julkaistut artikkelit ja ne mitä on suunnitelmissa tälle vuodelle. Ja popsin lisää Panodilia. Sitten siirryin dekaanin ovelle koputtamaan. Minuuttia vaille kehityskeskustelua. Panikoin, että olen myöhässä. Mutta kävi ilmi, että olen kuukauden liian aikaisessa.

Mökillelähtöaamuna minä ja isompi lapsi seisomme eteisessä tuntia ennen kuin muu perhe on valmiina. Puolisolla on pitkästä aikaa elämänhalu hetkellisesti hukassa eikä sitä helpota pienemmän lapsen levoton ahdistus joka purkautuu kiroiluna ja jatkuvana ääntelynä. Tunnin mökkimatkan aikana pienempi lapsi on raivonnut itsensä hikeen ja kiroillut ja solvannut koko muuta perhettä niin paljon, että kaikki ovat valmiita ajamaan auton kalasataman laiturilta mereen. Ei hidastaisi yhtään, että jäätä on puoli metriä, jokaisen autossaolijan mieli painaa niin paljon, että Volvo vajoaisi paitsi jään, myös kivisen pohjamudan läpi ja pysähtyisi vasta Baltian kilven peruskallioon.

Pappa karkaa mökiltä takaisin kaupunkiin heti kun miesten kaksi kertaa viidentoista kilometrin hiihtokilpailun lähetys loppuu. Pienempi lapsi on siihen mennessä visioinut perheensä lahtaamisen jo ainakin kahdeksalla eri tavalla. Vielä yöllä koko perhe herää siihen kun pienempi lapsi karjuu unissaan ”Vedän teitä kaikkia TURPAAN, vitun idiootit”. Jos anoppi olisi mökillä meillä olisi taas tiedossa aamupalakeskustelu siitä kuinka lapsi pitäisi viedä seurakunnan kerhoon niin hän parantuisi. Mutta onneksi universumi on joskus sentään ihan kohtuullinen käänteissään. Koska jos lapsen veisi seurakunnan kerhoon, päätyisivät ohjaajat kolmen viikon jälkeen sairaslomalle ja raskaisiin hengellisiin epäilyihin siitä onko Jumalaa sittenkään olemassa.

Sunnuntaiaamun lastenohjelmaseksin aikana huomaan, että takareisissäni on lihakset. Puoliso toivoo, että kiinnostuisin mieluummin hänen peniksestään kuin omista takareisistäni sillä YLEn lastenohjelmat ovat jo loppuneet ja vanhempien sänkyhetki on ostettu mainoskanavien tuuballa, jossa tyttöhahmot kiljuvat poikahahmoille ”Iiik! Pelasta minut, olen niin heikko!” Takareisilihakset kertovat yksiselitteisesti siitä, että teen ainakin jotakin oikein hevosen selässä, koetan selittää turhautuneelle puolisolle löytöni merkittävyyttä. Sonic Boom kertoo meille alakerrasta, että ”Hienot leidit eivät koskaan lyö”.

Aamukahvilukemisena on anopin vanhoja kuvalehtiä. Lastenkirjojen arviojutussa on hämmentävä otsikko ”Vahingossa vaan kusasin”. Mietin, että hyvä sinänsä että housuun pissaamisesta tehdään lastenkirja tyyliin ”Ei se mitään, sitä sattuu kaikille”, mutta että aika rohkea otsikko. Jutussa puhutaan kuitenkin kirjasta, jossa jänishahmot tulevat epähuomiossa kiusanneeksi kettua. Päädyn siihen, että väärin lukemani otsikko olisi ollut paljon parempi.

Puoliso lähtee hiihtämään, lapset painivat yläkerrassa ja minä harkitsen vakavasti lastenkirjan kirjoittamista vahinkokusasuista.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s