Pastillimummu

Irja ja Oiva asuvat samassa huoneessa. Ovessa on nimien yläpuolella kaksi kartongista askarreltua punatulkkua nokat vastakkain. Seuraavassa huoneessa asuu nimikyltin mukaan Kari, mutta hän ei ole kotonaan vaan yhteistiloissa. Hän on riisunut paitansa pois ja housuista pilkottaa reipas työmiehen hymy. Ruokapöydän äärestä löytyy pyörätuolista myös minun mummuni. Hoitaja kantaa tarjottimen pois ja nostaa samalla Karin housut takaisin ylös.

Mummu ei ole löytänyt uudesta hoitokodista kaveria. Pöydällä on Eucalyptuspastillirasia, josta mummu on yrittänyt tarjota maistiaisia. Ikkunaseinän nojatuolille istahtaa toinen mummu. Minun mummuni yrittää, mutta ei yllä tarjoamaan pastillia eikä toinen mummu kuule tarjousta kauempaa. Karin housujakin pitäisi taas nostaa. Mummu pyytää poikaansa tarjoamaan pastillia toiselle mummulle. Minun isäni vie punasukkaiselle vilkkaalle mummulle pastillia ja palaa pöytään. Mummu tivaa toisen mummun nimeä. Se olisi pitänyt kysyä. Että miksi sitä pastillia jos ei kysy toisen nimeä. Isä huikkaa vikkelälle mummulle, että mikä se rouvan nimi olikaan. Kaarina kuuluu olevan. Hoitaja nostaa Karin housuja ja laittaa paidan takaisin päälle. Kaarina jatkaa matkaansa. Minun mummuni sanoo, että hyvä kun tuli nyt Raakkelin nimi selville. Kaarina, hänelle toistetaan. Kaarina.

Mummulla toimi ennen pää. Nyt pieni tihkuva suoni aivoissa syö mummun läsnäoloa tippa kerrallaan. Hetken aikaa hän luulee minua lapseksi ja kysyy miten koulussa menee. Kaarinalla ei ole mitään vikaa jaloissa, hän kiertää yhteistä olohuonetta kuin laitostunut leijona. Istuu, nousee, siirtyy, istuu, nousee siirtyy. Mummu yrittää tarjota lisää pastillia, mutta hyväkään käsi ei ehdi ojentamaan rasiaa Kaarinan vauhtia. Mauno huutaa perimmäisessä huoneessa. Huutaa vaan. Välillä erottaa, että hän kutsuu luokseen jotakuta. Karilla on taaskin päällään pelkkä aluspaita. Ruskea tekokuituinen päälypaita repsottaa sohvalla mollamaijan päällä.

Ruoka on hyvää ja hoitajat kilttejä. Ikkunat isoja, kiikkutuolit kauniita. Mutta mummu ei liiku niiden luokse enää itse. Hän haluaisi jutella, muttei jaksa puhua isosti ja muut eivät enää kuule heikkoa ääntä. Katsomassa käydään kuulemma liian harvoin. Ja kun käydään niin ollaan liian vähän aikaa. Radiokaan ei kuulu. Tai jos kuuluu niin kappaleita ei tunnista. Ja että hoitajatkin ihmettelevät, sanoo mummu,että eikö hänestä kukaan välitä. Mummu haluaisi järveen. Minä ehdotan, että voisin kärrätä hänet jäälle makaamaan, että siitä sitä kevään edetessä lopulta humpsahtaisi veteen kun jäät sulaisivat. Ennen mummua nauratti musta huumori. Nyt hän on hiljaa. Sanoo, että älkää sitten käykö, älkää tulko ollenkaan.

Palvelutalon Lohi-siivestä pääsee ulos ovikoodilla joka on kuluva vuosiluku. Ovelaa, vanhustentalo, ovelaa. Ovikoodi naurattaa, päästää tässä hetkessä eläjät ulos ja pitää ajasta luovuttaneet sisällä. Mummu jää huoneeseensa yksin katsomaan televisiota, jota ei kuule ja kuuntelemaan radiosta lauluja joita ei tunnista.

Ulkona on pakkasta kahdeksantoista astetta. Matilda on lämmennyt pistokkeen päässä isän pihalla viisi tuntia ja koko perhe kömpii sinne yöksi. Urhea kohta kolmikymppinen Solifer-vanhus seisoo talviteloillaan lämpimänä ja sympaattisena. Sen sisällä tulee onnellinen olo. Mummu muistaisi varmaan Olavi Virran Matilda-biisin vuodelta 1958:

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s