Volvon omahuoltaja ei vaihdu

”Lapsi on pukeutunut siististi ja iänmukaisesti. Tullessa tapaamiseen ei vastaa tervehdykseen, heittäytyy istumaan tuolille”

Uuden hoitavan lastenpsykiatrin hoitopalaute saapuu postissa. Statusteksti nykytilanteesta alkaa arviolla siitä miten lapsi on pukeutunut. Kovin vaikealta tuntuu sen jälkeen suhtautua tekstiin asiallisesti. Olipa onni, että lapsi suostui laittamaan sukat jalkoihinsa ja että lääkäri ei huomannut toppahousujen polvessa ammottavaa suurta reikää. Tai en tiedä oliko se onni vai ei. Olisikohan lapsi vaikuttanut vielä enemmän tuen tarpeessa olevalta, jos hän olisi pukeutunut Spidermaniksi, kuten vielä vuosi sitten.

Pienemmän lapsen ikäinen lapsi ei itse valitse vaatteitaan, hänellä on aika paljon muuta mielessään aamuisin kuin iänmukainen pukeutuminen. Minullakaan ei ole oikein aavistusta siitä mitä iänmukainen pukeutuminen tarkoittaa silloin kun lapsen biologiskognitiivinen ikä ja sosioemotionaalinen ikä eivät täsmää. Olisiko silloin oikea pukeutuminen viisivuotiaan vai kymmenenvuotiaan lapsen, ja mistä sen iänmukaisen vaatteen erottaa? Miksei Citymarketissa varoiteta selkeästi jos on ostamassa vaikka seitsemänvuotiaalle pitkälle lapselleen kymmenevuotiaan lapsen paitaa? Siitähän voi joku tehdä vaikka lastensuojeluilmoituksen! Lapsen iänmukainen vaatetus on selkeästi psykiatrian kannalta olennainen asia.

”Neljäkymmentävuotias nainen, saapuu vastaanotolle ratsastushousut jalassaan ja päällään likainen harmaa huppari, jonka alta erottuvat liian pienet rintaliivit, joiden hakasista kolme neljästä on irronnut. Hän kertoo käyneensä juuri kampaajalla, mutta hiuksissa ei ole huomattavaa eroa aiempaan. Saattaa olla harhainen. Kertoo esimerkiksi omistavansa hevosen. Täydellisen epäuskottavaa.”

Lapsen opettaja siis vaihtuu kesän jälkeen. Kaikki vaihtuu. Paitsi Volvon omahuoltaja Henkka ei ole vaihtunut viiteen vuoteen mihinkään. Eikä minun kampaajani Timppa. Minun hiukseni ja ruotsalainen perheauto ovat tietysti pientä lasta tärkeämpiä. Pitäisihän se ymmärtää. Kampaaja pukeutuu oikein tyylikkäästi ja iänmukaisesti, omahuoltaja on merkkihuoltaja – heidän psykiatrinen statuksensa olisi varmasti oikein positiivinen.

”Henkka ja Timppa saapuvat vastaanotolle. Tervehtivät miellyttävästi ja istuutuvat alas. Molemmat ovat pukeutuneet siististi ja ammattimaisesti. Kevään trendivärit malva ja sinooperi ovat hyvin edustettuina. Heidän asiakkuussuhteidensa pysyvyydestä tulee huolehtia.”

Mutta koska kyseessä on lapsi eikä auto eivätkä hiukset niin hetkinen ollaan taas tyhjän päällä, tarraudutaan toisiimme kiinni kun muitakaan ei ole. Jalat haarukoivat ilmaa eikä voi tietää laskeudutaanko juoksuhiekkaan vai kalliolle. Uusi hoitava lääkäri vaikuttaa juoksuhiekalta. Hän ehdotti tapaamisessa lapselle tukiperhettä, jossa lapsi voisi käydä viikonloppuja. Lapselle, jolle kiintyminen ja uusiin aikuisiin luottaminen on erityisen vaikeaa ja joka pelkää jatkuvasti että hänet hylätään – että hänestä halutaan eroon. Minä en millään jaksanut selittää, että toiseen perheeseen siirtäminen edes viikonlopuiksi ei todellakaan tukisi ketään, ei lasta eikä meitä. Hoitopalautteessa lukee nyt, että vanhemmat eivät halua tukiperhettä.

Mutta elämän monilajiset verkostot vahvistuvat ja kantavat koko ajan enemmän. Riippumatta siitä minkälaisia ihmisiä ympärillä on – vaatetusta arvioivia tai koko ajan uusia. Linnunpojat, keväästä iloiset kanat, laulupapukaijat, koirat ja suomenhevonen avaavat meille kaikille uusia maailmoja, uusia tapoja olla ihminen. Uusia tapoja olla onnellinen ja tyytyväinen siitä että on olemassa. Siitä, että on olento, joka voi rapsuttaa, silittää, hengittää, olla vaan.

Ja kaikesta aivan irrallaan, iänmukaisen pukeutumisen absoluuttisena vastakohtana Pariisin taivaalla liitää meitä kohti arosuohaukka, jonka luulimme jo hukkuneen. Haukalle asennettiin satelliittilähetin toissakesänä. Se on talvehtinut Länsi-Afrikassa ja pesinyt Pohjois-Suomessa. Viime kesänä niin kaukana käsivarren erämaassa, ettemme löytäneet sitä. Nyt se on taas palaamassa kotiin. Ja Pariisin eteläpuolella sen GPS-paikannin alkaa vihdoin purkaa talven sijaintitietoja. Se on elossa.

”Vastaanotolle saapuu arosuohaukka. Se ei ota kontaktia, ei näytä välittävän mistään. Se ei suostu mihinkään, se haluaa vain lentää. Sen iästä ei ole tietoa. Sukupuolta on vaikea tietää ellei ole lintujen tuntija. Se ei asetu mitattavaksi. Ei suostu yhteistyöhön. Lentää pois. Aivan kuin tilanteella ei olisi sille mitään merkitystä.”

Advertisements

2 comments

  1. Kiitos jälleen kerran. Tekstisi herättää niin paljon monenlaisia tunteita, tunnen tuttuutta, myötätuntoa, ja useimmiten saan myös nauraa. Osaat pukea tunnelmat ja tilanteet niin hyvin sanoiksi. Välillä tuntuu kuin ajatukset olisivat omasta päästä. Kun sähköpostiin kilahtaa ilmoitus uudesta blogitekstistä, tekisi mieli lukea se heti, mutta odotan yleensä hiljaisempaa hetkeä, jotta voin lukea sen rauhassa, kiitos.

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s