Yritettiin grillata

Orvot merihanhenpojat oppivat eilen napsimaan voikukanlehtien ohella kananrehua. Vanha jaloistaan halvaantunut varis lopetettiin illalla kahden viikon seurannan ja hoidon jälkeen. En voinut taaskaan katsoa.

Viikot murenevat sarjaksi irtonaisia havaintoja. En ole aina ihan varma mikä päivä on. Mutta hanhilla on puhdas juomavesi joka vaihdetaan viidesti päivässä. Niiden yöpaikka siivotaan sillä välin kun ne laiduntavat voikukkaa etupihalla. Istun ja katselen niiden vaappumista ja ruohonnyhtämistä. Ne heiluttavat aina pyllyään juuri ennen kuin päästävät kakan. Päiväunet ne ottavat lämpimässä läjässä toistensa päällä.

Huonosti lentävä naurulokki vapautettiin toipumaan mökkirantaan runsaan ruokapöydän ääreen. Tervapääskyt Tellervo ja Sylvi ruokittiin nälkäkuoleman partaalta pirteiksi ja vapautettiin jo aiemmin tällä viikolla.

Ja sitten on Maanantai. Variksenpoika, jota pikkupojat olivat kivittäneet ja potkineet. Ja jonka puistonpenkkejä ahkerasti kuluttava mies oli napannut turvaan ja vienyt kasvatikseen kanssaan asuntovaunuun. Vanhalta tupakalta ja viinalta haiseva varis tuli meille sen jälkeen kun mieheltä oli mennyt asuntovaunu alta ja ystävällinen ohikulkija oli napannut linnun kodittomana vaeltavan miehen olalta hoitoonsa. Mies oli luopunut variksesta vastahakoisesti; vannottanut ettei varista tapettaisi.

Istuin Maanantain kanssa nokitusten ja tutustuin siihen kunnolla ensimmäisenä iltana. Olin yhtä aikaa ilahtunut ja surullinen kun huomasin, että se ei näe kunnolla. Ilahtunut siitä, että vuodet lintuja hoidellessa olivat vaivihkaa harjoittaneet silmän havaitsemaan poikkeavaa käytöstä – olin taitava, ja tyytyväinen siitä. Eläinfysiologian professori ei ollut huomannut linnussa mitään poikkeavaa.

Maanantai kallisteli päätään äänten suuntaan. Kun se kerjäsi ruokaa se avasi nokkansa mihin suuntaan milloinkin eikä ruokkivaa kättä kohti. Se tunnusteli nokalla ympäristöään tavallista enemmän, törmäili usein ja astui harhaan. Se näytti erottavan suuria tummia tai kirkkaita hahmoja, mutta käden heiluttamiseen sen silmän vierellä se ei reagoinut mitenkään.

Näkövammaisen variksenpojan kohtalona olisi korkeintaan kuntoutua kasvatiksi. Ryhdyimme isomman lapsen kanssa opettamaan sille miten se löytää ruoka- ja juoma-astiat. Valitsimme kontrastivärejä ja isoja astioita – valkoisen lautasen vihreälle nurmelle, mustan kupin vaalealle hiekalle. Naputimme äänimerkkejä kuppien reunoihin, jotta Maanantai tietäisi minne suunnistaa. Aina välillä se onnistui ja sai syötyä ja juotua itse. Mutta päivien kuluessa kävi kuitenkin selväksi, että sen näkövamma kieli muistakin, isommista ongelmista. Siitä tuskin kuntoutuu edes kasvattivarista. Se pysyy karanteenissa kunnes sen kohtalosta päätetään. Enkä varmasti halua taaskaan katsoa.

Kotipihan äänimaisemaan liittyi viikolla hanhien piipityksen, kanojen kotkotuksen ja variksen kerjuuäänen lisäksi kiroileva ja karjuva rakennusmies. Vastapäiselle tontille nousevan omakotitalon eristysvaiheen tekijöistä toisella näyttäisi olevan touretten oireyhtymä. Tai sitten hän on poikkeuksellisen huono työssään; spontaaneja karjahduksia ja kiroilua kuuluu tälle vastapäiselle tontille asti tasaisesti pitkin päivää. Meille käy kyllä. Hukkuvat pienemmän lapsen karjumiset ja kiroilut mukavasti isomman miehen mölyyn.

Ajoin kotiin mummun hautajaisista ja huomasin moottoritien viereisellä pellolla miehen traktorin kauhassa. Vanha mies istui kauhassa ja heilutteli jalkojaan. Toinen vanha mies ajoi traktoria pitkin pellonreunaa ja molemmat katselivat maahan. Aivan kuin matoja etsivät kanat tai lehtokurpat.

Huomasin myös, että luottokortilta oli alkanut hävitä rahaa. Kymmenen päivän aikana oli höylätty kummallisina tapahtumina yhteensä vajaa tuhat euroa. Kuoletin kortin ja odotan asiakaspalvelun avautumista maanantaina.

Illalla soi puhelin vielä kolmesta uudesta hanhenpojasta. Ja heti perään ilmoitettiin vielä kaksi lisää. Valmistelin voikukkahäkin ja kylpypaikat kymmenelle hanhenpojalle. Uudet saapujat olisivat noin 70-80 gramman painoisia ja söisivät ensimmäiset pari päivää ruohonkorsia. Sen jälkeen voikukkaa ja noin 120 gramman painoisina alkaisivat napostella rehua.

On se aika vuodesta, että puoliso on metsässä aamuneljästä iltakuuteen joka päivä. Ja nukkuu lopun aikaa. Minä en ole vielä kesälomalla ja koetan hoitaa linnut ja lapset ja työn. En ole jaksanut siivota kotia sisältä enkä ulkoa. Raksatalon uudet naapurit kävivät katsomassa hanhia pihassa, joka rehottaa ja repsottaa ja joka puolella lojuu vielä talviurheiluvälineitä. Linnunkakkaa, rikkaruohoja, laudanpaloja, kasoittain pahvilaatikkoja (sekä lintuja että niiden ruokia päätyy meille aina pahvilaatikoissa). Isä ei antanut lapsensa koskea mihinkään ja hanhenpoikien häkin äärellä hän mietti tulevaa metsästyskautta.

Rasvaan suitsia ja saappaita ja satulaa vielä kymmenen jälkeen ilta-auringossa. Viritin aiemmin päivällä myös riippumaton ja otin siinä päiväunet. Nuoret pulut lensivät korkeita ympyröitä ja syöksyilivät alas.

Yritettiin grillata, mutta hiillos oli taas sopiva vasta kun kaikki oli jo grillattu.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s