Tähtäimessä lahkeeton lokakuu

Suuren kesälomamatkan toinen päivä. Housuttomuuteni ei ole paljastunut vielä. Pakkasin lasten, koirien ja tervapääskyn tavarat, täytin Matildan jääkaapin ja kuivamuonakaapit, huolehdin petivaatteet ja oikeanlaiset peitot kaikille (pienemmälle lapselle tosi ohut, isommalle lapselle ja itselleni tavallinen, puolisolle tuplatalvitäkki), hoidin vessakemikaalit ja huuhteluvedet oikeisiin rööreihin mutta unohdin pakata itselleni housut. Olin täyttänyt vaunun vaatekaapin oman hyllyni kyllä hyvinkin täyteen, mutta sieltä löytyy kolme mekkoa ja yksi hame sekä muutama t-paita ja pitkähihaisia. Ei housuja.

Nyt elän oman elämäni kesädekkaria. Paljastuuko housuttomuuteni puolisolle? Jos, niin missä vaiheessa matkaa ja mistä syystä? Housuttomuus on erityisen iso ongelma kun toinen matka-aikuinen on sitä mieltä, että reissuun kuuluu olennaisesti kaikenlaisten metsien, soiden, heinikkojen, risuvitikkojen ja puronlaitamien koluaminen. Ja kun se aikuinen on vielä sitä sorttia, että ei oikein anna virheitä anteeksi kenellekään, kaikkein vähiten itselleen.

Jossakin parisuhdeopaslistauksessa luki kerran neuvona, että kun harkitsee tuleeko toisesta pitkäaikainen kumppani kannattaa kiinnittää huomiota miten hän suhtautuu tekemiisi virheisiin. Toteaako, vaikka kuinka isosta mokasta, että näitä sattuu. Että varmasti harmittaa, mutta eihän vahingoille voi mitään. Kiinnittää huomiota kaikkeen mikä silti on onnistunut. Sanoo että ”No hei tuo olis voinut käydä kenelle vaan, ei ole iso juttu”, vaikka toinen olisi vetäissyt timanttisormuksen irtonaisen kiven nenäänsä ja makaisi vatsahuuhtelussa.

Vai hermostuuko heti ja toistelee miten joku voi olla niin huolimaton / kömpelö / isosieraiminen. Jatkaako asian vatvomista ja huokailee miten eri tavalla nyt voisi olla jos virhe olisi jäänyt tekemättä. Hieroo karkeakiteistä merisuolaa haavoihin kaksin käsin. Minun puolisoni on tuota jälkimmäistä sorttia. Kesti viisitoista vuotta, että tajusin sen kielivän ennen kaikkea siitä miten armoton hän on itseään(kin) kohtaan. Sen jälkeen tuohon hurmaavaan piirteeseen on ollut helpompi suhtautua. Ja hänen itsensä tekemiin virheisiin entistä armollisemmin.

Eipä silti, tällainen sairas, stressaantunut ja väsynyt keski-ikäinen asuntovaunulomailijapuoliso ei varmasti ole kovin joustavaa seuraa hänellekään. Kaikki keskittyminen menee siihen ettei housuttomuus paljastu.

”Ai punkkejako. Ei huvita laittaa housuja, ei ne koskaan minuun tartu. Saapahan sitten käyttää punkkipihtejä kun ne kerran on hankittu.”
”Ei ole kylmä, ei yhtään. Suomen kesästä pitää nauttia hameessa!”
”Nyt on menossa semmoinen housuton heinäkuu -kampanja. Jos onnistuu olemaan housutta kolmekymmentäyksi päivää niin saa osallistua lahkeeton lokakuu -haasteeseen!”

 

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s