Bakteeritulehduksia sukuelimissä

Nyt tarjolla käsittämättömästi toiminut lastenkasvatusvinkki. Vaatii vanhemmalta näyttelijämäistä dramatisointia, käheää ääntä (pitkään jatkunutta flunssaa tai viskitupakkahistoriaa) ja kosteita silmiä. Veljekset ovat riidelleet koko kesäloman; tarkalleen ottaen neljä viikkoa ja kolme päivää koska siitä luetaan pois se kaksi päivää, jonka isompi lapsi oli mummolassa. Ja kyllä, kaikkien lapset riitelevät ja se kuuluu asiaan. Mutta kovasti toivon, että lapset riitelyn lomassa myös leikkisivät tai edes kohtelisivat toisiaan neutraalisti. Meillä ollaan avoimen vihamielisiä ja stressaantuneita. Lapset toivovat päivittäin ääneen, että toinen kuolisi tai annettaisiin pois.

”Miettikää nyt! Kohta toinen teistä muuttaa pois kotoa. Ihan kohta. Sen jälkeen te ette enää ikinä asu samassa kodissa (niisk). Siinä oli teidän lapsuutenne, se on kohta ohi. Nytkin se kuluu koko ajan. (niisk) Ei mene kauaa kun te mietitte, että oho, se meni. Että voi harmi kun vaan riideltiin eikä leikitty. Tätä mikä nyt on te ette koskaan saa takaisin (ääni murtuu ja on pakko poistua paikalta).”

Siirryn sentimentaalisuudessani juomaan kahvia ja säälimään itseäni. Lapsista ei kuulu mitään puoleen tuntiin. Kun lähden etsimään löydän isomman lapsen pyörittämästä pienempää tynnyrin sisällä. Tynnyristä kuuluu huutonaurua. Pienemmällä lapsella on uimalasit silmillä ja sormet korvissa suojaamassa tynnyristä irtoavalta ruostepölyltä. Tynnyrileikkien jälkeen lapset menevät uimaan. Ja leikkivät altaassa hirviötä ja saalista.

Neljätoista yhtäjaksoista tuntia ilman yhtäkään ”Äiti tuu! Äiiiittiiiii [+ toisen lapsen nimi] [+ joku seuraavista: kiusaa, ärsyttää, tunkee, lyö, hokee, raapii, näyttää pyllyä, kaivaa nenää, tmv]”. Siinä on toki mukana kahdeksan tuntia yöaikaa. Silti se taitaa olla kymmenen vuoden ennätys.

Mutta sumusilmäinen lapsuuden ohikiitävyyteen vetoaminen kestää sen neljätoista tuntia ja risat. Sen jälkeen veljekset ovat jälleen toistensa kurkuissa. Koetan vieläkin dramaattisempaa interventiota. Olen käynyt lääkärissä ja törmännyt jälleen turhan innokkaaseen kesälomatuuraajaan, joka punkteerasi puoliväkisin toisen poskionteloni ja totesi huuhteluvettä katsoessaan, että kappas, ihan puhtaalta näyttää. Että eihän siellä mitään ollut. Ja aivan häpeilemättä karkaa saman tien huoneesta. Huikkaa oven raosta ”Kävikö kamalan kipeää?”, ei kuuntele vastausta (”Saakelin kipeää, ikinä en enää anna…”) vaan jatkaa matkaansa.

Hoitaja jää katsomaan, että pysynkö jaloillani vai en. Puudutussumute alkaa vaikuttaa vasta punkteerauksen jälkeen ja puren vahingossa huuleeni kun vastaan hoitajalle, että ei pyörrytä, lasten luokse pitäisi päästä ennen kuin sielläkin tulee verta jonkun nenästä trauman seurauksena.

Palaan kotiin ja löydän pienemmän lapsen ärsyttämästä isompaansa kaikella millä hän keksii. Kaupassa on pakko käydä, puoliso on metsässä ja kumpikaan lapsi ei ole siinä tilassa, että voisi jäädä kotiin odottamaan. Niinpä riitelevät veljekset siirtyvät autoon pakkopunkteeratun äidin kanssa ja jossakin kohti moottoritiellä äidin pinna katkeaa. Väkivaltainen puolivastentahtoinen punkteerausreikä puhkeaa uudelleen auki ja nenästä suihkuaa verta kun huudan lapsille, että nyt voisi tämä perseily jo loppua. Että johan se on saatana jos ei voi yhtä automatkaa olla tappelematta.

Veri on aika tehokasta. Lapset ojentavat nessuja minkä ehtivät ja auton lattiat täyttyvät märistä punaisista papereista. Tulee hiljaista. Ostan kaikille jäätelöt ja haen apteekista nenä kuivuneessa veressä sadistisen lääkärin määräämää Doximyciniä farmaseutilta, joka katsoo minua nenänvarttaan pitkin. ”Yleisimmin doksisykliinillä hoidetaan bakteeritulehduksia sukuelimissä” luen kotona lääkkeen pakkausselosteesta.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s