Markettijeesus (aka Chris[t])

Päätin ottaa ohjat omiin käsiini ja ryhtyä tekemään elämälleni jotakin sen sijaan, että ruikutan peiton alla, että miten tässä näin kävi. Kävelimme lasten kanssa kolmensadan metrin pituisen pyhiinvaellusmatkan veikkauksen palvelupisteeseen. Jätimme viisi riviä Lottoa. Pienemmän lapsen uusien kenkien punaiset nauhat olivat huonot ja liukkaat ja niitä kiristettiin neljästi suuntaansa koska unohdimme lottohuumassa ostaa uudet nauhat.

En käytä työssäni tilastollisia tutkimusasetelmia ja joudun kotiopettajana opettelemaan ensin itse lapsen neljännen luokan matematiikan uudet asiat ennen kuin voin opettaa ne hänelle. Mutta osaan sentään päätellä, että Lottovoiton todennäköisyydet tässä tilanteessani ovat huomattavat. (Ontuva ja epäkypsä ”Universumi on minulle velkaa” -retoriikkani alkaa murentua, mutta se kantaa vielä lauantain yli.)

Citymarketin valtavaan valomainostorniin oli päivitetty ketjun uusi logo ja tulkitsin sen entistä kirkkaamman hohdon merkiksi. Kolme tietäjää vaelsi pimeässä kohti uutta ja parempaa elämää. Vanhin ja väsynein edellä, kaksi nokkelaa ja vikkelää perässä. ”Äiti mikä on klaani? Miksei koulussa voi oppia olemaan joku toinen eläin? Voinko toivoa joululahjaksi Fnatic Gear Rush LED Backlit Mechanical Pro Gaming Keyboardin?” Oli varmaa, että perillä odottaisi vähintään kymmenien tuhansien voitto raha-Jeesuksena seimessään.

Ostoslistalla oli myös aurinkorasvaa ja räikeitä rantapyyhkeitä.

Suomen satavuotisjuhlavuonna sopii käyttäytyä kuten stereotyyppinen lähihistoriallinen irvosuomalainen. Niinpä on asiaan kuuluvaa, että itsenäisyyspäivän alla eroava pariskunta vie perheensä täysin väärin ajoitetulle aurinkolomalle Kanarian saarille. Ostan perillä valtavan sombreron, mutta laitan sen päähäni vasta kun olen polttanut poskipäät karrelle. Suunnittelen puhuvani suomea koko matkan, tilaavani joka paikassa vain lihapullia ja lankkupihviä (jotka kasvissyöjänä syötän tietysti kulkukoirille ja -kissoille). Jätän humaltumisen muille, mutta juon kahvia sitäkin enemmän. Valitan respassa kuinka huoneistossa ei ole kahvinkeitintä ja vaadin alennusta hinnasta. Mutta se on ainut asia, josta uskallan nostaa metelin.

Tuohdun itse asiassa aivan joka käänteessä – lankkupihvi oli niin sitkeä, etten saanut paloiteltua sitä pöydän alla odottavalle kissalle, aurinkovarjo oli likainen, tarjoilija toi Fantan vaikka tilasin Spriten, flamenco-orkesteri ei soittanut tuttuja kappaleita – mutta valitan asioista hiljaa mielessäni tai jälkeenpäin perheenjäsenille. Mikä tärkeintä, kun lentokone laskeutuu takaisin kotikaupungin kentälle taputan innokkaasti kapteenille ja miehistölleen.

Kun elämän käsikirjoitus häviää, taistelu vapaasta paikasta on armotonta. Maailma on pullollaan vaihtoehtoisia kertomuksia ja jäsennyksiä. Jokainen on tunkemassa vapautuneelle paikalle: uhri, sankari, epäonnistuja, häviäjä, voittaja, Chris Martinin tuleva puoliso. Kuka tietää mikä niistä kiehtookaan eniten.

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s