VislausTinder

Hirveän huonosti osaan olla vihainen ja katkera. Nyt kun siihen kerrankin on tilaisuus – kun ei ole enää mitään menetettävää ja on vuosia padonnut kaikki sisäänsä. Oikein olin valmistautunut rypemään ja kiukuttelemaan. Mutta unohdan koko ajan. Yritän ryhdistäytyä, mutta sekään ei enää auta. Osasin kaksi viikkoa ja sitten se meni. Olen huhuillut sitä takaisin, mutta turhaan.

Elämästäni on muotoutunut vastentahtoisesti yksi iso klisee – tai kokoelma kliseitä – enkä pääse karkuun. Pakkasroudasta on paha kaivaa esille isoja kiviä, joiden alle piiloutua. Musta silmä vielä jotenkin sinetöi sellaisen eksplisiittisen noloustason, että päätin syleillä tätä keski-ikäisen uutta murrosikää ihan kunnolla. Hain viikonloppuäitinä lapsille lounaan Heseltä ja tein itselleni Tinder-profiilin.

Ihan hirveän ihanaa toki, että seuraa etsitään, mutta oliskohan tässä sauma jonkinlaiselle bisneskonseptille. Voisin käypää korvausta vastaan konsultoida kaikki Mikat ja Janit ikähaitarilla 35-45. Juteltaisiin ensin, että kannattaako laittaa sitä kuvaa, jonka on ottanut itsestään alaviistosta kun istuu autossa. Ja/tai sitä kuvaa, jossa on tuoppi tai tölkki kädessä. Ryhtyisin vetämään semmoisia Tinder-valmennuskursseja. Provikat jos tulee osumia, rahat takaisin jos ei. Vai voitaisiinko se laskea paritukseksi? Toisaalta, tässä konkurssissa yksi vankilatuomio ei painaisi enää paljonkaan.

Onnistun löytämään kaksi vanhaa tuttua ja Tinderin ainoan filosofin – australialaisturkulaisen Wittgenstein-tutkijan, joka ei ole pysyä nahoissaan koska pintasovellus on löytänyt hänelle osuman, joka osaa keskustella Tractatuksen jälkeisestä kaudesta.

Onko kukaan keksinyt semmoista ajattelevien, ei välttämättä pelkästään akateemisten, ihmisten seuranhakusovellusta? Siinä pitäisi olla valokuvia tietysti, lempibiisi Spotifysta, linkki Instagramiin. Mutta lisäksi pitäisi listata – perusteluineen – suosikkiromaani, -käsitetaideteos, -muotoilija/arkkitehti, -filosofinen teos, kuvailla elämänkatsomus ja suosikkiväriyhdistelmä räsymattoon. Ei saisi toivoa ”liikunnallista naista” vaan esimerkiksi ”lonkan periasetabulaarisen osteotomian vuoksi vähän vähemmän liikkuvaista, mutta silti perusmukavaa ja iloista naista”. Eikä haittaisi jos saisi ruksata kohdan ”Osaan kiinnittää hevosen irtokengän”.

Poltan Hesen todistusaineiston leivinuunissa. Esiteini protestoi jotakin ja mutisee ”Haista äiti vittu”. Heitän samalla mitalla takaisin ja kohta molemmat nauraa koska ”Et sää voi noin sanoa – sä oot ÄITI”. Voinpas! Juuri sanoin. Pienempi lapsi kehottaa viheltämään ”Koska niinhän sä aina teet kun oot hyvällä tuulella”. Siinä sovelluksessa olisi myös kohta jossa pitäisi ruksittaa osaako viheltää vai ei.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s