Eritteistä

Siinä kun istuin ylioppilaskirjoituksissa ja vetelin menemään lähes koulun parhaat tulokset ja pääsin suorilta maamme parhaan yliopiston yhteen vaikeimmin sisään päästävistä koulutusohjelmista niin en ihan heti olisi uskonut jos joku olisi leväyttänyt eteeni vaikka tämän kuluvan viikon. Tai olisin uskonut osia siitä, tietysti.

En kuitenkaan sitä, että minulla on lapsi, joka selittää että koulukaveria kiusattiin vaikka tämä oli juuri saanut tietää uudesta sijaisperheestä ja että joutuu vaihtamaan koulua perheen mukana. Istuttiin alas ja selitin mitä sijaisperhe tarkoittaa. Seuraavaksi lapsi halusi opettaa minulle miten paskahousua pelataan. Sairaalakoulussa saa kuulemma sanoa paska jos se kuuluu korttipeliin. Ja kätevää on myös, hän muisti mainita, että jos pidetään liian kauan kiinni voi lyödä itseään nyrkillä nenään niin että tulee verta: ”Ne aina lopettaa kun tulee verta”.

Kaikesta tulee normaalia kun sitä jatkuu tarpeeksi kauan. Mutta ei samanlaista normaalia kuin minkä parikymppisenä ajatteli nelikymppisen tulevan minänsä normaaliksi. Ensimmäinen normaali oli kaiken kahmimista ja kasaamista. Tämä toinen normaali irti päästämistä ja purkamista. Myös pienemmästä lapsesta. Siitä jota ei voinut pelastaa, ei auttaa eikä parantaa, mutta joka opetti siihen että kun lakkaa yrittämästä niin jää jäljelle mahdollisuus jakaa elämä. Istua vierellä ja kestää, yrittämättä pyristellä irti siitä mikä on vaikeaa. Tarjota paperia kun nenästä tippuu verta.

Ensimmäiselle normaalille oli kuvitettu katalogi ja etenemisohje. Tämän toisen normaalin olemukseen kuuluu, että koskaan ei oikein tiedä miltä seuraava päivä näyttää. Vaikeinta on uskaltaa luottaa, että kaikki voi mennä hyvin vaikkei yrittäisikään pitää ihan kaikkia lankoja käsissä. Koska ei voi enää millään. Kiusallisinta on, että näytän luopuneen nopeiten ja helpoiten langoista, joissa lukee ”siivous” ja erityisesti ”imurointi”. Siitä saattaa seurata kolmas normaali. Sellainen, jonka kerran kauan sitten todistin Matinkyläläisessä kerrostalokaksiossa.

Myynti-ilmoituksessa korostettiin hyvää taloyhtiötä ja saunatilojen varsin kookasta uima-allasosastoa. Asunnon sisällä kävi selväksi miksi siitä ei kerrottu juuri neliöitä enempää. Joka paikka oli täynnä pinoja. Niin korkeita, että minun oli vaikea nähdä niiden yli. Tavarapinojen lomassa kulki käytävä ympäri asunnon. Pinomateriaalina edellisellä omistajalla oli ollut erilaisilla hilloilla ja tahmeilla eritteillä yhteen liimattuja lehtiä, kirjoja, mappeja, nukkeja, lampunvarjostimia, kenkiä, sormikkaita, ruuvimeisseleitä ja erikokoisia renkaita ja nappeja. Viivyimme juoksuhauta-asunnossa ilmeisesti niin kauan, että välittäjä uskoi meidän harkitsevan sitä tosissaan. Hän rykäisi, ryhdistäytyi ja päätti näyttää meille asunnon myyntivaltin: tilavan vaatehuoneen.

Se oli siinä määrin tilava, että sinne mahtui arviolta kymmenen hyllymetriä VHS-kasetteja. Seisoimme välittäjän kanssa vaatehuoneessa ja jokainen teeskenteli, ettei nähnyt ympärillään vellovaa pornomerta. “Tässä on hyvästi tilaa sitten vaikka lasten vaatteille ja tavaroille”.

Lopetan tällä kertaa lyhyeen ja ryhdyn imuroimaan undulaattien paskoja. Lumityötkin pitää ehtiä tehdä ja VHS-pornokasetit kierrättää.

 

 

 

 

 

 

 

 

Advertisements

3 comments

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s