Delfiinirunoja

Mukavuusalueen rajat kerryttävät pään ympärille kartiomaisen ääniaaltojen tihentymän ja yliäänipamaus ilmoittaa, että alue on ylitetty. Minusta ei ole koskaan ollut mukavaa olla heikko tai tarvita saati pyytää apua. Hirveän epämukavaa on ollut sietää itsessään piirteitä ja tunteita, jotka eivät ole kovin kypsiä tai rakentavia. Mielekkäämpää on ollut vältellä kokonaan tilanteita, joissa niitä tulisi esiin. Ja kolmekymmentäkuusivuotiaaksi mietin jokseenkin kohtuuttomasti sitä mitä muut minusta ajattelevat. Pidin yksityiset asiat ihan nätisti vain perhepiirissä, yleensä vain oman pääni sisällä.

Hävittäjät kykenevät yliääninopeuteen kerrallaan vain parikymmentä minuuttia. Minä olisin aika kovaa kalustoa puolustusvoimien hävittäjänä. Toki holtiton sellainen, syöksyisin ennen pitkää ihan varmasti omien joukkojen sekaan tai johonkin viattomien pitkäaikaissairaiden sinisilmäisten lasten kuntoutuslaitokseen. Ylittelen mukavuusrajoja yliäänipamausten saattelemana joskus tahattomasti, mutta yleensä nykyään tietoisesti.

Opettelen sietämään sitä, että olen hajallaan ja ristiriitainen, koska sitä kaikki muutkin ovat. Vaikka elämästä olisi helpompaa esittää yhtenäinen ja harkittu kokonaiskuva; silläkin on toki funktionsa. Vimmatusti välttelemistäni facebookin positiivisen ajattelun aforismeista yksi taisi toissapäivänä päästä algoritmimuurin läpi Airin näytölle. Siinä todettiin jotakin sen suuntaista, että jokaista rehellisesti kirjoitettua kipeää sanaa kohtaan on kymmenen ihmistä, joiden elämästä sanat kertovat. Eikä melkein mikään ole lohdullisempaa kuin tietää, ettei ole yksin.

Luin heti perään neljätoista paskaa aforismia, jotta sain karistettua yksisarvispölyn niskastani. Mutta silti tästä kirjoituksesta uhkaa tulla ällömietelmällinen. Jos joku on joskus tarkastellut yksisarvispölyhiukkasia elektronipyyhkäisymikroskoopilla niin tietää, että niiden reunoissa on pieniä väkäsiä. Ne jäävät kiinni pitkäksi aikaa. Mikrorakeiden tavoin ne päätyvät lopulta valtameriin ja kertyvät erityisesti delfiinien elimistöihin. Kunhan delfiinien ääntelyn tutkiminen edistyy, ymmärretään että ne ovat koko ajan olleet ylimaallisia aforismirunoilijoita.

Opettelen myös, että kuten muidenkaan minusta, ei minunkaan tarvitse pitää kaikista ihmisistä sen kummemmin. Sen sijaan pitää ja saa tarvita niitä ihmisiä, joista saa energiaa, rakkautta ja lohtua. Jokaisesta ei ole jokaiselle olkapääksi. Opettelen tunnistamaan ne olkapäät, jotka sopivat omaan poskikuoppaani. Aika usein ne ovat sellaisten ihmisten tai eläinten olkapäitä, jotka ovat jollakin tavalla itsekin myös rikki.

Ennen kuin lähden paikalliseen Citymarkettiin nojailemaan tuntemattomien ihmisten olkapäihin ja ylittämään äänivalleja, juhlistan hetken sitä melankoliaa ja raastavaa ydinperhekaipuuta, joka tätä syksyä rytmittää. Heitän ylävitosen sille keski-ikäiselle naiselle, joka kirjaimellisesti makaa keittiönsä mustalla laattalattialla ja märisee eksistentiaalista yksinäisyyttään. Juuri oikein eletty.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s