Soliferilla kirkkoon

Olin edellisen illan pilkannut hyväntahtoisesti luterilaista lihansyöjää siitä, että hän pelkää kaikkea mahdollista punkeista lintuihin – ja ylipäätään uusiin tilanteisiin. Nukahdimme siinä kompromississa, sulassa sovussa, että puhutaan pelon sijaan arastelusta. Aamulla oli tarkoitus lähteä asuntovaunun kanssa retkelle meren rantaan – ihan kaksistaan – ja olin noussut aikaisin pakkaamaan ja suunnittelemaan reissua. Tai suunnitelluthan olin jo melkein viikon: aivan kaikki oli mietittynä.

Kahvia keittäessäni kännykkä ilmoitti viestistä, joka saapui talon toisesta päästä makuuhuoneesta: ”Vaarallisen kovia tuulenpuuskia, erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla”. Arvasin, että lihansyöjä jänistää. Tarkoitan arastelee.

Olen kuitenkin kehittynyt ihmisenä. Luovuin neljässä ja puolessa minuutissa unelmaviikonlopusta minulle rakkaan vaunun kanssa: syysmyrskyn ihailusta niemennokassa ja yöunista sateen ropistessa vaunun muovirakenteisiin. Luovuin ensimmäisestä kahdenkeskeisestä vaunureissusta murjottamatta. Olin oppinut, että luterilaisen lihansyöjän kanssa käy yleensä niin, että kaikki onnistuu lopulta juuri parhain päin. Ehkä hänen elämänsä johdatus koskee kaikkia mukana seuraavia samalla tavalla kuin minun matkavakuutukseni. Jeesuksessa saattaa elektronipyyhkäisymikroskoopilla tarkasteltuna olla samanlaiset reunaväkäset kuin yksisarvispölyssä.

Hotellissa meille annettiin vain yksi matkustajailmoitus ja lisäsin lihansyöjän lomakkeelle mukana kulkevaksi puolisoksi. Matkavakuutus olisi ainakin voimassa molemmille. Olimme päätyneet tunnin päähän kotoa; jälleen kerran kaupunkiin jossa molemmat olivat viettäneet lapsuutensa.

Luterilainen lihansyöjä on myös kehittynyt ihmisenä suhteessa minuun. Toisin kuin vielä muutama kuukausi sitten olisi saattanut käydä, hän ei ehdottanut tai edes vihjannut, että kannattaisi yöpyä jommankumman lapsuudenkodissa koska se olisi ilmaista. Sen sijaan hän rojahti 1800-luvun patruuna Langin kauppahuoneen tapaan entisöidyn majoituspaikan sviitin sängylle tyytyväisenä, vaikkei yöpymisestä saanut plussapisteitä tai edes ämpäriä.

*

Patruuna Johan Lang ja rouvansa Sofia olivat saapuneet merikaupunkiin yllättävän myrskyvaroituksen muutettua heidän alkuperäisiä suunnitelmiaan. Päivän edetessä kävi tosin ilmi, että myrsky oli sangen vaatimaton ja ilma jopa aurinkoinen. Suunnitelmat oli peruttu suotta. Johan oli kuitenkin oman elämänsä huoleton Hannu Hanhi ja vakuutti Sofialle, että viikonloppu pienessä kaupungissa olisi varmasti onnistunut vaikkei sitä oltu suunniteltu yhtään. Ei tekemisiä, ei tapaamisia, ei mitään.

Herrasväki Lang illallisti hyvin tutussa pitseriassa ja käveli hyvin tuttuja mukulakivikatuja hyvin tuttuun rantaan. Jatkoi matkaansa hyvin tutulle kävelykadulle ja päätti patruunan ehdotuksesta poiketa vasta avattuun oluthuoneeseen. Rouva Lang osti puolisolleen annoksen tuttua skotlantilaista vaimeasti savunmakuista viskiä Islayn saarelta. Itselleen hän tilasi uutta naapurimaan jäänkirpeää viskiä. Viereisessä pöydässä istuva herra Langin kollega, omien sanojensa mukaan ilkeiden poikien opettaja, liittyi herrasväen seuraan.

Langien ilta vierähti oluthuoneessa miltei keskiyöhön. Kaksi ilkeiden poikien opettajaa tukivat toisiaan jatkamaan töitä suurella sydämellä, ihmisinä ihmisille ja systeemin sijaan rakkauteen perustuvaa anarkiaa viljellen. Rouva Lang seurasi viskilasinsa ääreltä kahden lempeän miehen keskustelua ja oli vaikuttunut ja rakastunut.

Keskiyöllä majatalon viereinen kirkko oli hiljainen. Langit istuivat kaupungin keskusaukion reunustan penkillä ja keskustelivat sukupuolinormatiivisuudesta – tyttöjen kasvattamisesta tytöiksi ja poikien pojiksi. Rouva Lang oli onnellinen, että oli tavannut Johan Langin vasta nyt eikä kasvattanut hänen kanssaan yhteisiä lapsia. He nukahtivat sulassa sovussa hyvin erilaisin ajatuksin, mutta käsi kädessä.

Majatalon aamiainen oli katettu salonkiin. Kirkon kellot ilmoittivat, että mäen päällä olivat ovet auki. Sofia, entisenä taidehistorian ylioppilaana halusi nähdä restauroidun kirkon ja Langit astuivat hiljaa kirkon eteiseen kesken jumalanpalveluksen. Hetken päästä samaan eteiseen astui mies taksinkuljettajan työasussa. Patruuna Lang tunnisti miehen nuoruudestaan ja pariskunta tervehti häntä. Sofia ehdotti kirkon parvelle kiipeämistä, sieltä voisi valokuvata paremmin ja poistua seuraavan virren aikana seurakuntaa häiritsemättä. Taksinkuljettaja päätti seurata Langeja, vaikkei ollut aikonut astua peremmälle.

Johan nousi tunnustamaan uskonsa ja Sofia istui aloillaan ja ihaili messinkisiä sadan vuoden takaisia valaisimia. Langien aikoessa jatkaa matkaa, ryhtyi vieressä istuva taksinkuljettaja kertomaan elämästään. Se oli särkynyt ja vaikea. Kirkon parvella istui lopulta kolme sinne vahingossa päätynyttä ihmistä, kaksi pitäen kolmannen käsistä ja kuunnellen tarinaa pienen pienen säikeen varassa häilyvästä elämästä. Siinä istui ilkeä poika, joka huusi rakkautta. Oli huutanut jo vuosikymmeniä. Sen jälkeen Langeilla ei ollut enää kiire.

Eikä Sofia, myrskyä uhmaavasta rohkeudestaan huolimatta, olisi voinut suunnitella sellaista viikonloppua, lähellekään. Yhtä ristiriitaista ja yhtä täydellistä. Yhtä rikasta ja arastelemattoman avointa.

 

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s