Vielä kerran, pojat! Ei tunnu melkein missään.

Minun lapsistani tehtiin taas lastensuojeluilmoitus. Tällä kertaa ei koulusta, eikä minun tai lasten käyttäytymisestä tai käyttäytymättömyydestä johtuvasta syystä. Tehtiinpä kuitenkin. Koska sehän auttaa vaikka hammaskipuun. Olen seonnut jo laskuissa. Jos lapsen tukka on kampaamatta taitaa olla lastensuojeluilmoituksen aika. Jos housunpolvessa on reikä, auttaa lastensuojeluilmoitus ihan varmasti. Jos lapsi sanoo paska eikä kiitos niin kyllä lastensuojeluilmoitus on paikallaan! Jos oma sukka on rutussa niin kannattaa ihmeessä tehdä lastensuojeluilmoitus minun lapsistani. Se auttaa myös jos margariini on loppu ja ottaa päästä lähteä kauppaan. Jos vittu tämä äiti näyttää vähän väsyneeltä niin kyllähän sitä ihan varmasti piristää, että tehdään sen lapsista vielä yksi lastensuojeluilmoitus!

Näyttää siltä, että lastensuojeluilmoitus on meidän yhteiskunnassamme ainut keino osoittaa huolta, mutta ennen kaikkea siirtää vastuu pois itseltä. Kunhan tekee ilmoituksen, ei voida enää pitää osasyyllisenä. Kaikkihan ilman muuta korjaantuu kun ällistyttävän ylityöllistetty lastensuojelu ja sen piippuun ajetut työntekijät saavat jälleen kerran ilmoituksen, että kyllä nyt huolettaa. Mikä parasta: ei tarvitse itse ottaa asioita puheeksi eikä edes jutella, sehän voisi olla vähän ikävä tilanne. Voi vain soittaa ilmoituksen.

Minäpä siis valmistaudun taas kahteen uuteen kotikäyntiin: ensimmäinen on tulossa sosiaalitoimesta koska haen jälleen lapseni omaishoitajuutta. Toinen tulee varmaan heti perään uusimman ilmoituksen vuoksi lastensuojelusta – elleivät ne sitten usko, että tilanne ei ole oleellisesti muuttunut siitä kun he käsittelivät edelliset kaksi ilmoitusta aiemmin tänä vuonna. Olemme yhteistuumin todenneet jo pariin kertaan, että meillä on aika erityisen haastava perhetilanne, mutta lastensuojelun keinot ja resurssit eivät meitä auta. Kiitos, kyllä, hyvähän se on, että otitte yhteyttä. Aivan niin, välittämisestähän se kertoo. Ei se ihan siltä aina tunnu, mutta moi nyt! Soittelemisiin taas kun joku tekee seuraavan ilmoituksen.

Pyysin viimeksi, että voisiko edes olla niin, että meidän ilmoitukset käsittelisi aina sama henkilö niin ei tarvitsisi joka helvetin kerta selittää elämäntarinaansa taas uudelle sosiaalityöntekijälle. Ei kuulemma onnistu. Vaihtuvuus on niin suurta.

Siinä kun muut tahot tehtailevat ilmoituksia niin minä olen järjestänyt meille ruoanlaittoapua, kohta siivousapua, koiranlenkitysapua ja remonttiapua. Todennut, että sitä vanhaa kunnon toisista huolehtimista on olemassa. Ei joka helvetin risaukseen tarvitse sekoittaa viranomaisia jos ihmiset eivät itse sitä koe tarpeelliseksi. Koska niitäkin risauksia on aivan liikaa, joihin viranomaiset todellakin kuuluvat. Meillä ei tällä hetkellä rytise siihen malliin. Mutta koska joka nurkan takana on aina uusi ihminen, joka ei tiedä meistä mitään, niin ihan varmuuden vuoksi: ilmoitus.

Kauheasti olen kasvanut tässäkin kohti ihmisenä. Tai turtunut tai jotain. Yhden päivän itkin tätä ilmoitusta. Sitten kävin taas tallilla ja ratkoin luterilaisen lihansyöjän kainalossa ristikoita. Ja kaikki oli ihan hyvin. Pelasin pienemmän lapsen kanssa Robloxia, jossa on maa (Adopt Me), jossa hän voi olla lapsi ja minä aikuinen ja minä adoptoin hänet. Minun palikkapelihahmoni kantaa lapsen pienempää hahmoa sylissään ja juoksee ympäriinsä huolehtimassa, että lapsen tarpeet täyttyvät koko ajan. Lapsen pään ympärille ilmestyy tiuhaan yhä uusia tarvekuplia: nälkä, jano, kouluun, suihkuun, nukuttaa. Ja minä juoksen ja juoksen, ja jos en ehdi tarpeeksi ajoissa, on lapsi vaarassa kuolla. Ihanan rentouttava peli.

Lapsi kikattaa pissat housussa kun viuhdon kännykän näytöllä peukaloita ja karjun, etten ehdi millään, että ”Mitä hemmettiä, TAASKO sulla on nälkä?” Siinä pelissä on varmaan myös nappi, josta voi tehdä lastensuojeluilmoituksen. Me ei olla lapsen kanssa löydetty sitä vielä, mutta eiköhän joku muu löydä sen ihan kohta.

Advertisements

3 comments

  1. “Pyysin viimeksi, että voisiko edes olla niin, että meidän ilmoitukset käsittelisi aina sama henkilö niin ei tarvitsisi joka helvetin kerta selittää elämäntarinaansa taas uudelle sosiaalityöntekijälle. Ei kuulemma onnistu. Vaihtuvuus on niin suurta.”

    Kunpa lapsesi voitaisiin edes kirjata ylös siellä lasukeskuksessa sellaisena tapauksena kuin hän on: lapsena, jonka elämässä tosin haasteita piisaa, mutta jolla on harvinaisen huolehtiva äiti ja yhtä ja toista tukitointakin viritettynä. Ei tarvitsisi siellä reagoida täysiä joka kerran… Voimia kaikkeen! (Pelistä varmaan kohta löytyvä lastensuojeluilmoitusnappi kyllä naurattaa.)

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s