Kafka oli nero

 

Luulin, että olin kasvanut ihmisenä, mutta enpä ollutkaan. Viikkoon en ole nukkunut kunnolla ja vituttaa kuin pientä oravaa. Miksi se muuten on aina orava? Ne vaikuttavat eläimiltä joita vittuttaisi vähiten. Mutta ehkä jos oravaäidin lapsista – joita hän on hoitanut ihan älyttömän hyvin ja reippaasti – tehtäisiin jatkuvasti lastensuojeluilmoituksia. Ehkä sitäkin vituttaisi. Orava-sosiaalityöntekijä ja orava-psykiatrinensairaanhoitaja kuuntelisivat ja kallistaisivat päätään ja toistelisivat, että onpa haastavaa, kyllä onkin haastavaa. Eivätkä kuuntelisi kun se orava-äiti yrittää kertoa, että siitä huolimatta tässä porskutetaan, että eikö ole melkoinen saavutus!

Se orava-äiti hymyilisi, vaikka sitä vituttaisi, mutta ne toiset oravat siinä toimistossa toistaisivat vain, että näin tämä nyt menee, että taas kerran me ängetään sinne teidän kuusenlatvaan ja tullaan katsomaan, että eikö teitä nyt tosissaankaan voi auttaa. Vaikka käytiinhän me jo kaksi kertaa ihan vasta, ja yhdessä todettiin että kaikki on ok ja tukea riittää. Mutta taas tuli uusi ilmoitus ja me ollaan uusia ihmisiä jotka ei ole vielä käyneet teillä niin meidänkin pitää nyt tulla. Ei me voida luottaa siihen, että sanoisit ettei tarvi. Hupsu äitiorava! Että me voitais tulla syyslomaviikolla.

Niin kyllä sitä oravaakin varmaan vituttaisi.

“Käyn täyttämässä palautekyselyn, mutta tässä myös laajemmin mietteitä aamun tapaamisesta. Olen sen jälkeen, kuten aina näiden samanlaisten tapaamisten jälkeen, käytännössä työkyvytön ainakin kuluvan päivän osalta. Mietin miten absurdia on, että ajoittain enemmän kuin se haastava lapsi, minua väsyttävät kaikki palaverit ja lukemattomat eri ihmiset ja tahot, joihin on pakko olla yhteydessä. Selitän tässä alla miksi näin on, koska oletan että teiltä puuttuu kokemustieto siitä minkälaista on olla haastavan adoptiolapsen vanhempi ja joutua tähän hoito-, tuki-, ja viranomaispyöritykseen. Tekisi mieli kirjoittaa ”tuki” lainausmerkeissä. Minulla on nyt kymmenen vuotta tuota kokemusta. Toivon, että se auttaisi paitsi teitä työssänne myös koko järjestelmää edelleen kehitettäessä. 

Minun jaksamiseni ja lasten hyvinvoinnin kulmakivi on minun asennoitumiseni ja asenteeni. Minä en jaksa päivästä toiseen siksi, että olisin huolissani, vaan siksi että koen pärjääväni aika hemmetin mainiosti. Koen itse olevani onnistuja haastavasta tilanteesta huolimatta. Minulla on kaksi lasta, jotka voivat niin hyvin kuin tässä tilanteessa voi. Olen hankkinut kaiken avun itselleni ja lapsilleni, jota koen tarvitsevani. Jokainen uusi lastensuojeluilmoitus ja sitä seuraava selvittely on tästä näkökulmasta isku vasten kasvoja. Täydellinen epäluottamuslause. 

Kysyitte, että millaista tukea tarvitsisin. Se on hyvä kysymys ja se on esitetty minulle jo monesti. Toivoisin, että systeemissä olisi mahdollisuus aidosti myös kuulla vastaus. Siivous-, lastenhoito-, ja ruoanlaittoapua saan järjestettyä ja olen järjestänyt sitä itse. Se mitä kaipaisin olisi ennen kaikkea henkinen tuki: että minuun luotettaisiin vanhempana. Että joku sanoisi ”Kylläpä sinulla on melkoinen tilanne, mutta näen että pärjäät ihan mahtavasti!” ja luottaisi siihen, että osaan pyytää apua kun sitä tarvitsen. Toistan: että joku luottaisi minuun vanhempana. 

Sen sijaan jokainen uusi lastensuojeluilmoitus, joita näköjään tehdään nyt kiihtyvää tahtia, on paluu lähtöruutuun. Paluu asetelmaan, jossa lapsistani on huoli ja lähdetään selvittämään miten meitä voisi tukea. Se ”tuki” jota tarjotaan (tai pakotetaan ottamaan vastaan, koska minulla ei ole mahdollisuutta kieltäytyä näistä tapaamisista) on toistuva huoli lapsistani. Yhä uudet ihmiset, jotka eivät tunne minua tai lapsiani – tai jo olemassa olevia hoito- ja tukitoimia – päivittelevät ja kallistavat päätään ja huolestuvat. Sovitaan palavereja ja kotikäyntejä. Se ei auta jaksamaan, se ei tue – se väsyttää ja lannistaa. Se mitätöi minun pärjäämiseni äitinä, tilanteessa jossa tarvitsen juuri sitä henkistä tukea eniten. 

Tämä palaute koskee järjestelmää, jossa työskentelette, ei teitä ihmisinä: Minulla ei ole olo, että minua kuultaisiin tai tuettaisiin tavalla, joka oikeasti auttaa. Minulla on voimaton ja avuton olo systeemissä, joka ei anna minun itse arvioida tuen tarvetta vaan käynnistää joka kerta koneiston, joka ryhtyy ruotimaan elämääni ja arvioimaan puolestani, ja ylitseni, tarvitsenko tukea – nyt jo kolmannen kerran vuoden sisään!

Kehitysehdotus 1: (jonka olen esittänyt ennenkin) voisiko (adoptio)perheelle järjestää nimetyn sosiaalityöntekijän, joka oppisi vuosien varrella tuntemaan perheen ja joka ottaisi vastaan mahdolliset lastensuojeluilmoitukset ja joka siten tietäisi mistä on kyse, osaisi suhteuttaa huolen perheen historiaan. Esimerkiksi nyt meidän kohdallamme hän olisi soittanut minulle ja kysynyt, että onko tarvetta tapaamiselle – ehkä kertonut ja muistuttanut tukimahdollisuuksista – mutta luottanut siihen, että osaan itse arvioida tilanteen. Hän kykenisi siihen, koska tuntisi minut ja lapseni ja tietäisi ettei meillä ole hätää. 

Kehitysehdotus 2: Jokaisesta ilmoituksesta ja yhteydenotosta kirjataan muistiinpanot. Saan ne nähtäväkseni pyytämällä, mutta en käsittääkseni saa muokata niitä enkä lisätä niihin mitään tekstiä. Voisiko vanhempi osallistua sellaisen ”pohjatekstin” tuottamiseen, joka olisi seuraavien lastensuojeluilmoitusten taustana. Jonka jokainen uusi sosiaalityöntekijä automaattisesti lukisi ja jota kautta pääsisi kiinni kyseisen perheen ja lapsen tilanteesta aina uuden ilmoituksen tultua (jos niitä ei voi välttää). Tämä auttaisi tilanteessa, jossa samasta lapsesta tehdään toistuvasti ilmoituksia: sosiaalityöntekijä voisi raskaan tapaamis- ja arviointikoneiston käynnistämisen sijaan käyttää omaa harkintaa yhdessä vanhemman kanssa ja todeta, että tuen tarpeet on jo kartoitettu kuluneen vuoden aikana eikä muutoksia tilanteeseen ole tullut. 

Tervetuloa meille kotikäynnille kaikesta huolimatta (sitäkin seuraava kotikäynti on tulossa pian kun haen kaupungilta lapsen omaishoitajuutta – voiko näitä yhdistää mitenkään?).” 

 

Advertisements

2 comments

  1. Voimia sulle! Luin sun edellisen blogitekstin miehelleni ääneen. Meidän omat tunteet ja kokemukset ovat samankaltaisia. Systeemissä on vikaa, voisi jopa sanoa että se on rikki.

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s