Äitis oli

Lapsen peliaikaa tai nukkumaanmenoaikaa ei ole rajoitettu enää moneen viikkoon. Joku saattaa ajatella, että nyt tulee kasvatustieteiden apulaisprofessorilta jäätävä pedagoginen käyttöteoria, jolla ratkaistaan lasten ja aikuisten välinen ikiaikainen peliaikakiista. Mutta ei. Päädyin tähän ratkaisuun silkasta väsymyksestä jatkuvaan taistelemiseen. Halusin omaan kotiini enemmän rauhaa ja vähemmän huutamista ja kiistelyä (toim. huom. uskallan väittää, että meidän perheen peliaikakiistely on hieman eri kaliiberia kuin sellaisessa perheessä, jossa lapsi ei ole lastenpsykiatrian asiakas isossa sairaalassa). Päätin luovuttaa ja ryhtyä kaikessa hiljaisuudessa huonoksi vanhemmaksi. Sellaiseksi, joka ei aseta lapselleen rajoja ellei kyse ole omaisuuden tai toisten ihmisten vahingoittamisesta.

Meillä ei ole tapeltu enää moneen viikkoon. Pieniä kiistoja tulee joskus siitä pitääkö syödä pöydän ääressä vai omassa huoneessa, pitääkö käydä suihkussa jos haisee hieltä, tai pitääkö kengissä olla sukat. Mutta Suuret Taistelut ovat loppuneet. Hinta on se, että lapsi on ollut ruudulla järjettömiä aikoja. Valvonut joka ilta puoli kahteentoista. Ja minä olen aktiivisesti asettunut huonoksi vanhemmaksi joka yhtä aikaa sekä häpeää sitä ettei laita lastansa kuriin että nauttii siitä rauhasta mikä kotona enimmäkseen on.

Meitä huonoja vanhempia tapaava psykoterapeutti on kohta eläköityvä konkari. Semmoinen pitkä ja parrakas mies, joka puhuu transferenssista, defensseistä ja oidipaalisesta vaiheesta. Hän on hoitanut urallaan niitä kaikkein hankalimpia lapsia. Kun hänelle selvisi, että olemme korkeakoulutettuja tutkijoita, hän ei enää rajoittanut psykoanalyyttista jargoniaan vaan lateli projektiivisen identifikaation ja varhaislapsuuden deprivaation keskeisiä tekijöitä ja eritteli lapsen käyttäytymistä suhteessa hänen infantiileihin ja ikätasoisiin persoonallisuuden tasoihinsa. Meistä kumpikin suhtautuu psykoanalyysiin vähintäänkin skeptisesti, mutta joku hänen maailmanselitystavoissaan kiehtoo ja toimii.

Iltaisin vastaanottoa pienessä kerrostalokaksiossa pitävä terapeutti on osoittautunut oivalliseksi keskustelukumppaniksi ja tueksi. Tunnustan hänelle luovuttaneeni peliajan ja nukkumisen suhteen. Hän pitää päätöstä loistavana ja erittäin järkevänä. Sen jälkeen tekee mieli korjata, että siis ihan tietoisestihan hain tässä lapsen psyyken rakenteen kannalta mahdollisimman rekonstruoivaa vuorovaikutussuhdetta. Että minähän juuri olenkin loistava ja järkevä. Mutta näyttää siltä, että ajauduimme sattumalta tilanteeseen, joka saattaa hyvinkin toimia.

Parrakas psykoanalyytikko nojaa nahkatuolissaan taaksepäin ja kertoo, että se mitä lapsi juuri nyt tarvitsee on mahdollisimman pitkiä konfliktittomia kausia. Jos se saavutetaan luopumalla peliajasta ja nukkuma-ajoista niin hänen mielestään se on hinta, jonka voi hyvillä mielin maksaa. Lapsi ei kuulemma vahingoitu eikä kuole, jos hän pelaa muutaman kuukauden, jopa muutaman vuoden liikaa ja nukkuu liian vähän. Sen sijaan lapsi vahingoittuu, jos hänen kehityksensä ei saa sitä rauhallista tilaa, jota tarvitsee, vaan hän joutuu käyttämään energiansa jatkuviin taisteluihin.

Minä pyydän häntä toistamaan, että olin ymmärtänyt oikein: että minulla ei sittenkään ollut mitään hävettävää. En ollut luovuttaja. Olinkin oivaltaja. Nahkatuoli natisi kun hän kumartui toistamaan painokkaasti, että oli huomannut urallaan lukemattomia kertoja miten rauhallisia jaksoja seurasi yhtäkkinen kehitysharppaus lapsen psyykkeen rakenteessa. Että on hyvä, ettei tapahdu mitään – pitää pyrkiä siihen, ettei juuri mitään tapahdu. Melkein hinnalla millä hyvänsä. Niin sitten tapahtuu pieniä ihmeitä.

Ajoin iltahämärässä terapiavastaanotolta taidekoululle hakemaan isompaa lasta elokuvakurssilta. Saavuimme kotiin, jossa pienempi lapsi oli odottanut yksin kaksi tuntia. Hän seisoi eteisessä ja kysyi huomaammeko mitään. Ennen kuin ehdin vastata, hän purskautti ilmoille uutisen, jollaista en olisi koskaan uskonut kuulevani. ”Minä imuroin olohuoneen ja undulaattien puun alustan. JA laitoin puolet puhtaista tiskeistä kaappiin!” Seisoimme isomman lapsen kanssa keittiössä tietämättä mitä piti ajatella tai sanoa. Ehdotin, että mittaamme pienemmältä lapselta kuumeen. Hän kikatteli sitä suurta teatteria, jonka järjestin silkasta hämmästyksestä, että lapsi oli vapaaehtoisesti tehnyt jotakin auttaakseen. Omien sanojensa mukaan vieläpä ”ihan ilmaiseksi!”

Samana päivänä hän suostui keskustelemaan ruutuaikansa vähentämisestä ja ehdotti aikaisempaa nukkumaanmenoaikaa itselleen. Seuraavana päivänä vein hänet elokuviin. Istuimme kolmannen rivin keskellä keskikokoiset popcorn-laatikot syleissämme ja kuuntelimme kuinka Risto Reipas toisti elokuvassa, että ei mitään on tärkeää. Kun tekee ei mitään, niin tapahtuu ihmeellisiä asioita. Elokuvan loppuessa lapsi sai kiinni kyyneliä äitinsä poskelta.

Ja sen jälkeen ajettiin tallille, valjastettiin tamma ja käytiin kolmistaan lyhyt metsälenkki pienessä sateessa. Ei muuta.

 

Advertisements

5 comments

  1. Kiitos tästä. Meillä on myös jatkuva tappelu pelaamisesta. Ilmeisesti kyseessä on myös ADD/ADHD tapaus – lievä? Piru näistä diagnooseista tietää. On kuitenkin ajateltu, ettei pelaaminen tee hyvää, mutta ei tee jatkuva tappeleminenkaan. Silmät kuumeni, kun luin tätä. Ehkä pitää antaa enemmän liekaa, olemme myös havainneet, että kundi kyllästyy välillä pelaamiseen ihan itse.

    Liked by 1 person

    1. Pirukaan tiedä myöskään mikä toimii ja mikä on oikein, mutta meillä on jatkunut aika konfliktiton arki näiden kahden (peliaika ja nukkumaanmenoaika) löysättyä. Lapsi pohtii enemmän itse miksi pitää nukkua tai havainnoi mitä lyhyestä yöunesta seuraa. Pelaaminen ei varmastikaan tee hyvää tässä määrin, mutta nyt tuntuu, että kahdesta pahasta on valittu tähän hetkeen ainakin se pienempi. Rauhallisempi arki näyttää antavan tilaa lapselle monellakin tavalla – tänään sain toista tuntia vastailla pulppuavaan kysymyspapupataan, lähtien siitä “Mistä kohti alkaa avaruus?” (taustana siis se, että lapsi ei ikinä ole suuntautunut itsestään ulos sitä vertaa, että kyselisi yhtään mitään, “normaali” kyselyikä jäi välistä ihan kokonaan).

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s