Tiina, Juha ja DNA-molekyyli

Miksei se voi saada sekä häitä että itsenäistä elämää? Vihervaaran Annasta tehdyt uudet jaksot on nyt katsottu putkeen. Ja niin kuin sillon kaksitoistavuotiaana kun luin kirjat, jää hampaankoloon yhä vieläkin se, että näyttää ettei Anna voi saada sekä ihanaa, ymmärtävää kumppania että itsenäistä elämää naisena, joka ansaitsee oman elantonsa ja tietää mitä haluaa. Pitää valita jompikumpi.

Minä kasvoin Anni Polvan Tiina-kirjoilla ja L.M. Montgomeryn Annan kanssa. Tiinaa ja Annaa ei haitannut, etteivät minua kiinnostaneet letit tai prinsessaleikit ja että kynsien alla oli jatkuvasti likaa ja tukka oli helpompi lyhyenä. Tiina ja Anna ymmärsivät, että se ei tarkoittanut, että halusin olla poika. Vaan, että tyttönä ja naisena oli mahdollista olla monenlainen. Ihan kuten poikanakin (vaikka sille on vielä vähemmän tilaa – minulla oli sentään Anna ja Tiina).

Uusi ihminen on oppinut, että tässä asiassa kannattaa olla tarkkana.

”Oliko teidän opiskelijaporukasta kaikilla tytöillä… Oliko teidän opiskelijaporukasta monellakin hyvät muistiinpanot?”

Minä olin se, kuten olen kirjoittanut aiemminkin, joka otti taidehistorian seminaarityön aiheeksi Suomenlinnan puolustusjärjestelmän koska miesopettaja totesi ”Tätä teistä naisista nyt ei kukaan varmasti halua aiheekseen”. Uhallakin otin, vaikkei kiinnostanut tippaakaan. Ei ollut vaihtoehtoa. Nousin barrikadeille Suomenlinnan bastionimuureilla – opettelin erottamaan kurtiinin raveliinista ja tenaljista – ihan siksi, että näyttäisin että vitustako se tietää mitä minä haluan vain siksi että olen nainen.

Tyttökirjafeminismi tarkoittaa sitä, että hullaantuu yhtä aikaa Uuden Englannin maaseuturomantiikasta, valkoiseksi maalatuista lautaseinistä, pitsilakanoista ja messinkikynttilänjaloista ja rämpii polvet mudassa hevosten ja koirien perässä pitkin pihoja sen jälkeen kun on lukenut DNA-molekyylin rakenteen keksijän elämänkerran. Se on sitä, että voi saada kaiken – ja että muutkin voivat saada kaiken. Riippumatta siitä onko mies vai nainen vai joku muu. Se on sitä, että puolustaa ihan kaikkien oikeutta elää tämä yksi ja ainutkertainen elämä juuri siten miten sen onnellisimmin osaa, toisia tukien.

Prissy menee naimisiin opettajan kanssa (joka on homoseksuaali, muttei voi myöntää sitä edes itselleen) ja joutuu unohtamaan yliopisto-opinnot. Uusi opettajatar ajaa kaupunkiin moottoripyörällä ja hänet palkannut edistyksellisten naisten yhdistys uhkaa erottaa hänet epäsopivan käyttäytymisen vuoksi. Minä seison sata vuotta myöhemmin päiväkodin eteisessä ja tuijotan kuravaatekaappeja: oikeanpuoleisessa lukee punaisella ”tytöt” ja vasemmanpuoleisessa sinisellä ”pojat”. Kysyn lastentarhanopettajalta miten tyttöjen kurahousujen kuivattaminen eroaa poikien kurahousujen kuivattamisesta. Hän ei osaa vastata. Ei keksi yhtään syytä miksi tytöille ja pojille on erilliset kaapit. Sen jälkeen hän ohjaa minua etsimään lastani päiväkodin uumenista: ”Tuolla vasemmalla on tyttöjen leikit ja tuolla oikealla on huone, jossa on poikien juttuja”. On vuosi 2013. Palaan yliopistolle ja totean opiskelijoille, että ihan oikeasti nyt. Miettikää mitä te lähdette rakentamaan.

Tyttökirjafeministit – tytöt tai pojat tai ihan vaan lapset – rymyävät toisten lasten kanssa, leikkivät prinsessasoturiritarikissoja toisten tyttöjen ja poikien – tai ihan vaan lasten – kanssa. Eivät valitse tai suostu ohjattavaksi oikealle tyttöjen leikkeihin tai vasemmalle poikien juttuihin. Menevät sen sijaan sinne mikä kiinnostaa tai mikä auttaa ymmärtämään jotakin muuta kuin jo tiedettyä. Eivät isoina oleta sukupuolen perusteella juuri mitään vaan pyrkivät kysymään ja kohtaamaan toisia ihmisiä ihmisinä. Jotkut päätyvät prinsessanaimisiin, toiset nokikolareiksi ja kolmannet erakoituvat Inarijärven saareen neljän porokoiran kanssa. Mutta tärkeintä on, että niissä valinnoissa sukupuoli ei estä mitään, on yksi ominaisuus toisten joukossa – moninainen ja muuttuva niin kuin muutkin.

Hämmennän uutta ihmistä sillä, etten pidä siivoamisesta tai halua naimisiin. Mutta huolehdin kuitenkin näin joulun alla siitä, että hän ymmärtää, että hänen minulle hankkimansa joululahja tulee tulkituksi osoituksena siitä kuinka hyvin hän tuntee minut, kuinka paljon hän välittää ja ylipäätään siitä kuka hän on ihmisenä pohjimmiltaan, mikä on elämän tarkoitus ja miten maailmankaikkeus syntyi. Että ei paineita, mutta kannattaa sitä lahjaa jo ehkä miettiä.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s