Elossa unessa

Lasten koulupäivän aamu alkaa biologisella demonstraatiolla siitä, kuinka silmien yläpuolelle muodostuu pallomaiset turvonneet pussit jos edellisenä iltana itkee ihan hirveästi. Kyse on kudoksiin kertyvästä nesteestä. Seison eteisessä ja kumpikin ihastelee ja kauhistelee erityisesti vasempaa silmää, joka ei meinaa aueta kunnolla. Pienempi lapsi lohduttaa:

”Sun ei tarvi nolostua äiti tuosta yhtään. Muistatko sillon kun sulla oli se kamalan iso musta silmä niin lähdit silti Helsinkiin!”

Tänään kaikeksi onneksi ei tarvitse näyttäytyä päivällä missään. Istun keittiön pöydän ääressä ja esitarkastan kolmesataasivuista väitöskirjan käsikirjoitusta. Se sujuu myös ilman stereonäköä, pelkästään oikealla silmällä. Sen verran käyn talosta ulkona, että tarkastan lasten isän kanssa kahden hoidossa olevan joutsenen kunnon. Toisen olkaluussa on ikävä haava eikä se käytä siipeä kunnolla, toisen jalka on venähtänyt ja siipi roikkuu pahasti. Murtumaa ei voi hoitaa. Pidän joutsenta kaulasta kun lasten isä käy läpi jalat ja siivet vielä kerran. Kaula on pehmeä ja kevyt. Myös silloin kun se irtoaa ruumiista.

Tänään iltapäivällä nyljen ensimmäistä kertaa elämässäni joutsenen ja irrotan sen täkkälihat.

Illalla itkin sitä, etten osaa olla äiti lapselleni. Että lapsi ei syö silloin kuin pitää, sitä mitä pitää, mene nukkumaan milloin pitää, pese hampaita, käy suihkussa, pidä hammastukia, puhu tai käyttäydy miten pitää. Että ihan kaikilla mittareilla näyttää siltä, joka päivä, että minä en osaa olla lapseni äiti. Huonoina hetkinä, eli joka päivä jossakin välissä myös lapsi itse sanoo tämän.

Vaikka tiedän, että meidän perheessä mittarit ovat jotakin ihan muuta kuin niin sanotun tavallisen yksitoistavuotiaan lapsen ja vanhemman mittarit. Mutta en ole aina kovinkaan vahva enkä varma. Itken epäonnistumista ja huonoutta vähintään joka toinen päivä.

Aiemmin päivällä olin saanut lapsen taas pitkästä aikaa hevosen selkään. Kävelimme tihkusateessa muutaman kilometrin maastolenkin ja hän kertoi supervoimista. Jotakuinkin näin.

Äiti, jos ihminen viettää puolet elämästään unessa niin eikö sillä olekin silloin väliä, että mitä unissa tapahtuu ja mitä tekee. Koska se on puolet elämästä. Esimerkiksi supervoimat. Jos unessa vaikka osaa lentää, ja vaikka hereillä semmoista supervoimaa ei voikaan olla, niin unessa voi. Niin miksi se ei riitä? Miksi ihmiset sanoo, että ”Se oli vaan unta”? Kumpikin on totta. Se aika minkä on hereillä ja se mitä voi tehdä unissa. Minusta se, että minulla on unissa supervoimia, on ihan hyvä. Vaikkei päivällä olekaan. Niin puolet elämästä silti on!

Illalla silmät turvoksissa koetan palata siihen tihkusateeseen ja miettiä miten kumpikin voi olla totta: että minä olen huono ja hyvä, että lapsi on sekä vaikea että helppo, välillä yhtä, joskus toista ja koko ajan kumpaakin.

Luen väitöskirjan käsikirjoitusta, jossa rivi toisensa jälkeen eritellään käsitteellisesti sitä miten ihmisyksilöä tulisi ajatella osana monimutkaisia ja ihmistä laajempia sommitelmia, eikä yksittäisenä itsenäisenä toimijana. Väsyneen pääni kapasiteetti ymmärtää teoreettista keskustelua on heikko. Rinta ja pää ovat räjähtää joutsenen kuolemasta ja sen vielä lämpimästä ruumiista, jonka kohta avaan. Minä elän sitä mikä pitäisi saada paperille, minkä muut saavat paperille. Mutta jo pitkään on tuntunut siltä, että toisten eläinten kanssa jaettua elämää ja kuolemaa ei ole mahdollista sanoittaa. Sen kokeminen riittää. Se ei siirry unesta valveillaolon maailmaan – päästä ja rinnasta tekstiksi – mutta on silti totta.

Takanani undulaattien puussa istuu Miina. Alkusyksystä huomasin, että sen vasemman siiven alla oli verinahalla oleva ihottuma. Kaikki höyhenet olivat poissa ja se nokki siipeään nokka veressä. Ryhdyin puhdistamaan ja rasvaamaan siipeä kolmesti päivässä. Miinan lentokyky hävisi osaksi rasvaisten höyhenten, osaksi ehkä kipeän siiven vuoksi. Se putoili lattialle ja poimin sen takaisin puuhun monta kertaa päivässä. Tänään, kaksi kuukautta myöhemmin, Miina lentää taas ja sen siiven alle on kasvamassa uusia untuvia.

 

 

Advertisements

One comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s